— En — vastasi Pekka,
— Sääli sinua, sinulla oli hyvät lahjat — sanoi koulumestari — joskus tulet katumaan vielä, ettet enempää oppinut.
Hän vaikeni. Sitte tarttui hän Pekan käteen, taputti sitä toisella kädellään ja katsoi samassa häneen. Pekasta näytti, kuin olisi hänellä ollut kyynelet silmissä.
— Tahdotko olla kiltti minulle, niin tahdon minäkin koettaa uudestaan, — sanoi hän ystävällisesti. — Unohdamme kaikki vanhat rettelöt, emmekä enää koskaan lyö. Tule vaan takaisin kouluun Pekka!
Mitä tämä merkitsi? Olivatko kaikki ihmiset muuttuneet hyviksi ja ystävällisiksi?… Isä… koulumestari. Käsi irtaantui äkkiä kirvesvarresta, kirves putosi maahan. Nyt ei hän olisi lyönyt, jos pää olisi ollut tukilla. Hän katsoi koulumestaria silmiin, tuntui kuin hän olisi ollut vähältä tukehtua.
— Toverit kaipaavat sinua jokapäivä, kumminkin Saara Holte — sanoi koulumestari hymyillen. — Eikö sinua taas haluttaisi heidän pariinsa?
Samana iltana sanoi Pekka isälleen:
— Taidan mennä huomenna uudestaan kouluun.
— Se on kiltisti tehty, Pekka. Hyvä on olla hyvissä kirjoissa koulumestarilla ja papilla — sanoi isä.
Pekka kävi taas koulussa ja oli nyt nöyrimmistä nöyrin. Ei hän koulumestarin lukiessa häntä matkinut, ei sanonut vanhaa Jaakoppia lurjukseksi kuten räätäli oli hänelle opettanut, ei hän ajatellut paperikuulia eikä muitakaan tepposia, istui vaan hiljaa ja luki. Ja koulumestari otti Pekan esimerkiksi ahkerasta ja tottelevaisesta oppilaasta.