Pekan oltua viikon kadoksissa, alkoivat koko kyläkunnan miehet häntä etsimään. Hän löydettiin muutaman penikulman päästä erään heinäsuovan alta. Kohtaus isän ja pojan välillä oli ollut liikuttava, sanottiin. Isä unohti silmänräpäyksessä kaiken muun. Pölyisen, likaisen pojan sulki hän syliinsä, taputteli häntä ja itki.
— Pekka, Pekka, rakas poikani! — sano: hän. — Et voi aavistaa kuinka olen surrut tähtesi. Tule nyt kotiin! — Pääset koko koulusta, jos vaan tulet, sen lupaan; enkä minä sinua enää koskaan lyö, en koskaan, en koskaan: Tule nyt!
Pekka alkoi itkeä tillittää ja hyväksi lopuksi palasivat he kotiin käsi kädessä.
Asian johdosta piti koulumestari lapsille puheen, ja otti Pekan esimerkiksi, kuinka pahanilkisille lapsilla käy, kun eivät tahdo käydä koulua. He joutuvat paholaisen kynsiin, oppivat kiroilemaan ja karkaavat kotoaan. Saara punastui, mutta ei puhunut mitään. Hän ihmetteli oliko Pekka kenellekään ilmaissut hänen vieneen leipää ja maitoa.
Pekan isä piti lupauksensa. Sanaakaan ei mainittu koulusta ja ei hän koskaan lyönyt poikaa. Toisaalta piti Pekka isästä ja oli kiltti ja ahkera. Hakkasi puut, kantoi vedet ja hoiti pienempiä sisaruksia.
Koko maailmassa löytyi vaan yksi ainoa, jota hän vihasi, se oli koulumestari. Elämänsä päämäärä oli nykyään tulla voimakkaaksi ja antaa sitte koulumestarille kiehuva kylpy. Puita hakatessaan, jotta lastut sinkoilivat ympäri, oli tuo tuuma aina mielessään. Usein tuntui hänestä, kuin olisi koulumestarin pää edessään tukilla. Siiloin nosti hän kirveen korkealle, heilautti sitä ja eroitti pään voimakkaalla lyönnillä ruumiista. Ei häntä koskaan epäilyttänyt. "Pää poikki!" kuului ankara tuomio.
Sen vuoksi hän eräänä päivänä pahasti säikähti, kuu hän hakatessaan näki äkkiä koulumestarin edessään. Niin hän hämmästyi että oli vähällä kirveensä pudottaa, mutta hän hillitsi itseään, tarttui suonenvedontapaisesti varteen ja valmistautui puolustaumaan. Koulumestari otti hatun päästään, pyyhki hikeä otsaltaan ja istui tukille Pekan eteen. Pekka mittaili silmäyksillään häntä. Mitä tuo oikeastaan aikoi?
— Vai niin, sinä hakkailet täällä puita, Pekka — sanoi koulumestari vihdoin.
Kyllä, sen mahtoi hän itsekin nähdä, vanha aasi.
— Etkö aijo enää tulla kouluun? Kysyi hän lempeämmällä äänellä mitä Pekka oli koskaan kuullut.