— Jospa he vaan riippuisivat siinä yhdessä, joka on tärkein kaikista, — vastasi pastori — mutta valitettavasti löytyy monta, jotka senkin laimiinlyövät.
Maalari loi tutkivan, ilveellisen katseen pastoriin. Vai olivat seikat sitä laatua? Nyt oli hän pistänyt päänsä ampiaispesään.
— Mutta seutu täällä on sitä miellyttävämpi — sanoi hän kääntääksensä puhetta toiseen suuntaan.
— Kauniita näköaloja löytyy aivan lähelläkin — vastasi pastori — ellei minulla olisi rippikoulua iltapäivällä tulisin kernaasti muassanne.
— Kiitos ja kunnia sille rippikoululle — ajatteli Falk.
— Mutta jos vaimollani on aikaa ja häntä haluttaa, niin voi hän kernaasti tulla kanssanne — jatkoi pappi.
No se oli toista. Tuo vaimo oli kerrassaan herttainen pikku olento. Tuhat tulimaista! senlaiset silmät kaarevien kulmakarvojen alla. Hän ei voinut olla yhtä ikävä kuin miehensä.
— Kiitän ystävällisyydestänne, mutta se olisi todellakin liiaksi pyydetty — sanoi maalari. — Kumminkin olisin sangen kiitollinen oppaasta, ken se sitte olisikin.
— Teidänkin taiteenne on Jumalan kunniaksi — sanoi pastori — Ovathan puut, pensaat ja vuoret, joita te maalaatte hänen luomiansa. Jospa vaan työskentelisitte oikealla mielenlaadulla!
Maalarista tuntui jotensakin nololta. Ei hän ollut tottunut tuonlaiseen puhetapaan; siksi ei hän vastannut mitään.