— Se on kertomusta veroäyristä. Jesus farisealaisten kanssa ja toisella puolla kansaa, — vastasi maalari.
— Minne aijotte asettaa minut siinä, jos sallitte kysyä? — jatkoi pastori.
— Se tulisi kansan sekaan — vastasi Falk. Ei hän tahtonut loukata pastorin sanomalla aikovansa hänestä fariseusta.
Samana iltapäivänä piti Saaran seurata Falkia kuvattaviksi sopivien henkilöjen hakuun. Ensiksi vei hän hänet omaan kotiinsa. Alttaritaulu-historia avasi ovet näiden ihmisten vierasvaraisuuteen. Falk oli tarkastellut isän kasvonpiirteitä eri asennoista.
Kotimatkalla sanoi hän:
— Uskokaa minua, Saara rouva, jos tuo mies kulkisi vapain ohjaksin, olisi hän hurja, kuin tiikeri. Jos hän olisi intialainen, voin vakuuttaa, että hän Jumalan kunniaksi ripustaisi itsensä koukkuun tuulen heiluteltavaksi. Jos hän olisi elänyt ranskan vallankumouksen aikana olisi hän yllytellyt roistoväkeä ja murhannut aatelisia. Mikä hän on ollut? Täällä hän ei ainakaan ole elänyt rauhallisena tilustenhoitajana?
— Sanotaan hänen Norjassa olleen maallikkosaarnaajana.
— Kas, sen voi arvatakin! Voin vakuuttaa saarnoista ei puuttuneen tulta, eikä tulikiveä. —
— Sanotaan hänen olleen hyvinkin ankara.
— Sen uskon. Tahtoisin nähdä sen tulivuoren purkaumista. Vaan hän näyttää vahvasti päättäneen ei vanhalle Aatamille antaa pikkusormeansakaan. Mutta sanokaappa mikä teki hänestä maallikkosaarnaajan? Pettyneet toiveetko? Rakkauden suruko?