Saara katseli ihmetteleväisesti Falkia. Hän näki taas selvästi edessään kohtauksen vierashuoneessa.
— Miksi sitä kysytte? — sanoi hän.
— Miksikä? Siksi että haluaisin sitä tietää.
— Onko rakkaus sitte jossakin yhteydessä rangaistussaarnojen kanssa? — kysyi hän viattomasti.
— Ei rakkaus, vaan toivottomuus, pettymys tai jokin muu suuri suru. Usein tapahtuu, että saa huojennusta purkaessaan kärsimyksiään ankarissa sanoissa jotka särkevät kanssaihmisten sydämmiä.
— Kuinka eriskummallista! sanoi Saara; hän sai kuin uuden käsityksen isästä. Hän katsoi äkkiä ylös ja kysyi: Onko syntiä olla toisen kanssa naimisessa ja rakastaa toista? Maalari katsoi häntä tutkivasta. Mitä hän oikeastaan tarkoitti? Olikohan pikkuruinen hieman viekisteleväinen?
— Tapojen ja lain mukaista ei se ainakaan ole — vastasi Falk hetkisen mietittyään — mutta sitä enemmän luonnollista. Jos on naimisessa henkilön kanssa, josta ei pidä, voi piankin rakastua toiseen.
Äkkiä tuli Saaran mieleen, että maalari voisi käsittää häntä väärin. Punastui ja lisäsi luontevasti:
— Niin, en niinä kysynyt omalle varalleni.
— Samassa huomasi hän että se vaan pahensi asiaa. Räätälin tupa oli jo näkyvissä. Sen avulla hän pelastui.