— Minä ymmärrän teitä — rouva Jensen — sanoi maalari — te olette juuri heräämäisillänne. Tiedättekö mitä teidän pitäisi nyt tehdä? Teidän pitäisi matkustaa; teidän pitäisi nähdä maailmaa, kerätä kokemuksia, joiden nojalla nostattaisitte itsenne.
— Matkustaa? Minun, joka olen sidottu sekä käsistä että jaloista,
— Eikö sitte löydy mitään keinoa vapautua noista olosuhteista? — kysyi Falk.
— Ei nyt enää, — vastasi Saara surullisesti. — Oh, löytyy yksi keino, se jonka Pekka valitsi, hän pakeni, jatkoi hän katkerasti hymyillen.
— Siihen en tahdo teitä kehoittaa, — vastasi Falk nauraen. — Saatte siis tyytyä kirjallisuuden tutkimiseen, rouva Jensen. Teidän täytyy todenteolla alkaa lukea. Teidän täytyy miehenne kanssa taistella tuosta oikeudesta.
— Koetelkaappa häntä niin saatte kuulla; johtakaa keskustelu naiseen ja naisen asemaan, niin saatte kuulla… Oh en voi enään tänään, huudahti hän ja kiiruhti pois.
XV.
Kävi helpommaksi, kuin olisi voinut toivoakaan saada pappia lausumaan ajatuksensa naisesta ja hänen asemastaan. Hän alkoi nimittäin itse seuraavana päivänä päivällistä atrioidessa. Lähetyssanomissa oli taas kerrottu vaimosta, joka karkasi miehestään.
— Se on kerrassaan kauhistuttavaa! — sanoi hän kertomuksen luettuansa. — Ja senlaista kuuluu tuontuostakin. Se on seuraus muodissa olevasta epäuskosta ja sen pyrinnöistä hankkia naisille samoja oikeuksia, kuin miehilläkin.
— Elkää sanoko niin, herra pastori, — sanoi Falk. — Vaimolla oli ehkä syynsä lähteä pois.