— Se heidän tulee tehdä, — vastasi pappi lyhyvesti.
— Mitä ajattelee rouva Jensen asiasta? — kysyi maalari katsoen Saaraan.
— Saara on Jumalan kiitos kasvatettu minun mielipiteideni mukaisesti — kiiruhti pappi sanomaan. — Hän tietää vaimon velvollisuudet ja jakaa miehensä mielipiteet.
Saara loi salaa katseen maalariin, kumartui sitte lähemmäs soppalautastaan sanaakaan puhumatta.
— Tarkoitatteko, herra pastori, ettei naisella saa olla omia mielipiteitä eikä niitä ilmituoda? — kysyi maalari.
— Jumala varjelkoon! Minun puolestani saa hänellä niitä kyllä olla ja niistä puhuakin, mutta naidun naisen vaan miehensä kautta, — vastasi pastori arvokkaasti. — Mies edustaa Kristusta, kuten Paavali sanoo, nainen taas seurakuntaa ja mies on vaimon pää. Nämä raamatun sanat ovat niin selvät, etten ymmärrä kuinka yksikään kristitty voi niitä väärennellä. Ja senvuoksi sanon, että tuonlaiset tapaukset Chicagossa todistavat vaan epäuskon levenemistä ja sen myrkyn tarttumusta kotien helmaan.
— Mutta… niin, anteeksi herra pastori, — sanoi Falk pilkallisesti hymyillen — kysyn vaan saadakseni selvitystä… jos nyt mies sattuisi olemaan tuhma, jörri ja vaimo rikaslahjainen, voiko vaimo silloinkin kunnioittaa miestänsä jonkinlaisena Kristuksena ja olla hänelle nöyrä ja alamainen kaikessa?
— Tässä ei ole kysymys hänen älystään, eikä luonteestaan; hänen asemaansa ja tointansa tulee vaimon kunnioittaa.
— Vaan jos mies olisi sydämmetöin ja julma ja rääkkäisi häntä, — sanoi Saara hiljaa, — täytyisikö hänen silloinkin nurkumatta tyytyä kohtaloonsa?
— Luonnollisesti, — vastasi pappi. — Sen tiedät, lapseni, raamatustasi. Hänen tulee totella ja kärsiä.