— Kirjallisuutta? — huudahti Saara hämmästyneenä.
— Niin, mitä on raamattu sitten, ellei juutalaista kirjallisuutta, lakikeräyksiä, historiaa, ennustuksia, runoelmia kirjeitä j.n.e. eri miesten eri aikoina kirjoittamia, ja erilaisella katsantotavalla? Siksipä siellä löytyykin niin paljon ristiriitaisuutta. — Mutta mitä luulette noista sanoista naisista?
— Luulen, että ne ovat Paavalin puheita, joita ei meidän ole pakko omistaa. Paavali eli itämailla, missä naista pidetään kauppatavarana.
— Ajatteleeko joku toinenkin tuolla tavalla?
— Useammat sivistyneet ovat sitä mielipidettä. Siksipä te täällä tunnuttekin niin omituisilta, aivan kuin ihmisiä menneiltä ajoilta ja kuullessani teidän mielipiteitänne tuntuu kuin olisin museossa mammutihampaiden ja muiden maadunnais-ainesten keskellä.
— Vai olen minä teistä mammutinhampaan näköinen? — vastasi Saara hymyillen.
— Ei, rouva Jensen; te muistutatte metsän keijukaista, jonka peikot ovat lapsena ryöstäneet ja pitäneet maanalaisessa valtakunnassaan mutta joka nyt on äkkiä päässyt vapauteensa ja luo ihmettelevän katseen ympäristöönsä.
Saara punastui.
— Ei, puhukaamme nyt vakavasti, — sanoi hän. — Luuletteko minun voivan, syntiä tekemättä lukea tuon antamanne kirjan?
— Sen synnin otan minä kernaasti tunnolleni — vastasi Falk nauraen.