Näin sanoen ojensi ylioppilas kätensä Agnesta kohti.
Mathilde tekeytyi aivan kuin hän ei olisi nähnyt sitä; hän silitti hameensa laskosta.
"Tuttaviako?" vastasi hän puolittain ihmetellen ja kallisti päätään, "enpä todellakaan tiedä, että minulla olisi ollut se kunnia."
"Niin, Agnes-neiti on kertonut minulle paljon teistä", vastasi ylioppilas.
"Vai niin", — sanoi Mathilde rypistäen silmäkulmiaan.
Samassa astui pappi sisälle, ja hän tervehti silloin ylioppilasta.
"Ei, hän on todentotta ihana", kuiskasi Mathilde Agnekselle, "näetkös, hän ei ole muuttanut puhdasta paitaa, vaan kääntänyt kauluksensa, ja tuo takki on varmaankin viime vuosisadalta. Ja ajatteleppa, hän tahtoi tarttua käteeni suurilla punaisilla kourillaan; hänen kustannuksellaan pidämme hauskaa, hän on verraton."
"Mistä ostatte vaatteenne?" kysyi Mathilde myöhemmin illalla, heidän istuessaan pöydän ympärillä.
"Mistäkö ostan vaatteeni? Räätäli Peterseniltä."
"Peterseniltäkö? Missä hän asuu?"