Kuudes luku.
KAUPUNKINEITI. TALONPOIKIA. TAISTELU.
Nytpä oli pappilassa syntynyt eloa. "Vanha-Ruuni" ei ollut koskaan elämässään lennellyt niinkuin nyt ja palvelijat eivät muistaneet koskaan olleensa niin tiukalla. Sillä pysyttyään rauhallisena ensimäiset päivät ja käytyään katsomassa vain navettaa, ruokasäiliötä, kellareita ja kaikkea moista, joka oli hänelle uutta, alkoi Mathilde käyttäytyä aivan kuin kotona. Papin kanssa olivat he ystävykset alusta alkaen; hän kulki vain naureskellen ja pudistellen päätään kaikille hänen mielettömyyksilleen, joita hän piti hauskoina. Sillä Mathilde ymmärsi aina ottaa hänet oikealla tavalla; hän ei ollut aivan turhaan ollut äitinsä lellikki. Ja kun hän asetti kätensä papin kaulalle taputteli häntä poskelle ja pyysi kauniisti: "Oh — saanko sen?" silloin tarvittiin enemmän kuin vanha papinsydän, jotta olisi voinut vastata kieltävästi. Ja saattoipa hän kertoa jos jotakin, hölynpölyä; hän ei ollut ääneti aamusta varhain myöhään iltaan ja sepä huvitti pappia. Hän tunsi vilkastuvansa tästä, se oli jotain uutta hänelle, nyt kun hän oli elänyt niin kauan aikaa yksin tai nähnyt vain miettivän, hiljaisen tyttärensä, joka istui syventyneenä kirjaansa. Mathilde huomasi vähitellen saavansa ylivallan — niin viisas hän oli — ja oivalsi myöskin käyttää sitä järjestääksensä kaikki omalla tavallaan. Ennen oli hänen täytynyt käydä kaikkialla, missä hän tahtoi nähdä jotain, mutta nyt huomasi hän, että tämä tuotti haittaa hänen terveydelleen, ja että hänen täytyi olla varovainen; siksipä täytyi hevosen olla aisoissa myöhään ja aikaiseen. Sitte kuorsasi Halvar liian äänekkäästi yöllä tuvassa aivan hänen huoneensa edustalla, niin että hän havahti, ja totta totisesti pitipä Halvarin mennä heinälatoon makaamaan. Sitte oli hän niin hermostunut, ettei voinut sietää Marin pilkkovan puita aamulla ja laulavan, ja siksipä sai Mari käskyn pilkkoa joko illalla tahi 10:nen jälkeen, Mathilden tultua alas. Sitte oli Mathilden myöskin autettava Agnesta välistä taloudessa, mutta silloin vasta syntyi melua! Nämä raa'at kömpelöt talonpoikaisihmiset eivät voineet tehdä mitään mieliksi, ja sen he saivat kuulla useammin kuin kerran. Mari oli niin katkeroitunut tähän kaupunkilaishempukkaan, joksi hän kutsui Mathildea, että hän mielellään olisi heittänyt halon hänen jälkeensä, minä hetkenä tahansa. Vierashuoneessa oli pöytä taasen asetettu keskelle lattiaa, kaikki komeus oli otettu esille, tuolien päällystä poistettu, kaikki heidän omistamansa kirjaillut päänalasimet ja solmustetut matot otettu käytäntöön, niin että pappi ei enää saanut painaa päätään siihen eikä siihen, eikä saanut painaa jalkaansa siihen paikkaan eikä siihen paikkaan, ennenkuin hän oli pyyhkinyt hyvin jalkansa. Pappi oli alussa nauranut tälle, mutta pian tuli se hänelle raskaaksi. Hän kyllästyi Mathildeen ja hänen jaaritteluunsa ja kaipasi vanhaa kodikkaisuutta. Hän huomasi, että Mathilde määräili täällä kaikesta. Hän katseli äänetöntä tytärtään, mutta hän oli yhtä äänetön. Agnes ei koskaan vastustanut mitään Mathilden ehdotuksia; päinvastoin oli hän koettanut sovitella hänen tahtonsa mukaan mikäli hän voi, oli aina ollut ystävällinen häntä kohtaan ja seurasi häntä kaikilla hänen retkillään. Kun he olivat muiden seurassa, oli hän kuitenkin mieluimmin heidän kanssaan.
Mathilde alkoikin vähitellen tulla tyytymättömäksi. Täällä ei ollut mitään tilaisuutta huvitteluun, ihmiset täällä olivat niin sivistymättömiä ja sulkeutuneita; mutta sitte muisti hän, ettei hän vielä ollut tehnyt tuttavuutta ylioppilaan kanssa, ja sitte hän kiusasi pappia niinkauan, kunnes hän lupasi kutsua ylioppilaan vierailulle jonain iltana.
Kun ylioppilas sinä iltana tuli vierashuoneeseen, näki hän pienen olennon vaaleansinisessä hameessa seisovan aivan pöydän vieressä. Hän niiasi hänelle syvään ja kutsui sitte Agneksen, joka oli sivuhuoneessa minne ovi oli avattu. Agnes tuli.
"Tahdotko olla hyvä ja esitellä minut tuolle herralle, Agnes", sanoi hän erittäin arvokkaasti.
"Ylioppilas N. — — Mathilde Ravn."
"Ystävännekö kaupungista?" kysyi ylioppilas.
"Niin", vastasi Agnes hieman hillityllä äänellä.
"Sittehän olemme hyviä tuttavia", vastasi ylioppilas, "tervetuloa tänne."