Agnes ei vastannut, mutta hän puristi ylioppilaan kättä, ja kasvoilla oli sanomattoman onnellinen ilme, joka osoitti, että nyt oli ratkaisu löydetty, sovinto tullut koko hänen elämäntarkoituksensa, ei enää velvollisuus, vaan rajaton onni.
Illalla istuivat kaikki kolme, pappi, ylioppilas ja Agnes arkihuoneessa. Lamppu loisti kirkkaasti, mutta kirkkaampi oli ilme heidän iloisilla kasvoillaan.
"Kuules, Agnes, emmeköhän matkusta kaupunkiin katsomaan siellä nähtävää komeutta?" kysyi ylioppilas.
Agnes istui vaiti hetkisen, "jos matkustamme sinne, niin matkustamme pyytääkseni Mathildelta anteeksi viimeisestä", sanoi hän, — "mutta emmeköhän sitte pian palaa kotia?"