Silloin kuului kova räminä.
Lukko oli antanut perään ja Harry kaatui suinpäin oven läpi — ei tosin kirkkaaseen päivänvaloon, vaan katkuavan ja savuavan fotogeenilampun, joka heitti valoaan epäjärjestykseen, mikä ei tee laivakojua hienon klubihuoneen näköiseksi, mutta on silti merimiehille vapaavahdin ja levon aikana oikea paradiisi.
Handsome Harry ei ollut niitä, jotka puuttuvat toisen omaisuuteen. Mutta nähdessään m.m. kunnollisen, uusimallisen browningrevolverin riippuvan eräässä koukussa ja olevan ladattuna — niin olkoon hänelle näissä olosuhteissa anteeksi annettua, että hän antoi tämän tervetulleen kappaleen vaihtaa omistajaa.
Toisesta kojunnaulasta täydensi Harry asevarastoaan mainiolla veitsellä, ja pyöreältä pöydältä, joka oli rakennettu kojun läpi ulottuvan etumaston ympärille, otti hän ilman tuumimista muutamia laivakorppuja sammutettuaan ensin janonsa muutamilla valtavilla suullisilla vettä, joka ei tosin ollut parhaan makuista, mutta silti siedettävää ollakseen laivavettä.
Tuskin oli tämä tehty ennenkuin hän kuuli jonkun tulevan alas portaita, joita hän koko ajan oli pitänyt silmällä.
Hänellä oli ollut tarkoitus perääntyä takaisin ahtaaseen romusäiliöön, mutta yht'äkkiä keksikin hän sen kaikkea muuta kuin rauhoittavan tosiseikan, että ovi oli mennyt kiinni ja todennäköisesti lukkoon myöskin.
Epätoivoisella hypyllä oli Harry seuraavassa sekunnissa eräässä pienessä, kahden hengen makuukopissa kädessään ase ja päättäneenä myydä henkensä niin kalliista kuin mahdollista.
Alastulija ei ollut kuitenkaan huomannut mitään ja hänellä oli nähtävästi ajattelemista omissa asioissaan enemmän kuin siinä, joka ehkä huomaavaisemmasta olisi näyttänyt epäilyttävältä.
Hän riisui läpimärän puseron yltään ja kiersi siitä veden kuin sienestä keskelle lattiaa heittäen sen sitten merimieskirstun päälle, josta ensin otti toisen puseron.
Tuskin oli tämä tehty ennenkuin kajuuttaan tuli toinen mies. Tämä huusi toverilleen: