— Miks'ei yhtä hyvin timantteja?
— Niitä myöskin.
Toveri suorastaan hypähti.
Harry saattoi vallitsevasta hämäryydestä huolimatta aivan hyvin eroittaa molempien miesten naaman vääntyvän merkityksellisiin irvistelyihin. — Vihdoin jatkoi Julioksi kutsuttu:
— Siinä olisi siis mahdollisuus päästä tästä kirotusta hommasta ja tulla nopeasti rikkaaksi mieheksi.
— Sinä tarkoitat tietysti miehiksi?
— Tietysti. — Eihän sitä voi yksin suorittaa.
— Ja sitten jaamme puoleksi. Eikö niin?
— Aivan niin!… Sillä oikeus on aina oikeus.
Jos ei asema olisi ollut niin vakava, olisi Harry, kuullessaan tämän lurjuksen suusta niin kauniin loppulauseen, purskahtanut valtavaan nauruun. — Nyt sai hän olla iloissaan, jos ei hänen hengityksensä kuulunut.