Viisi kallisarvoista laatikkoa olivat siis laivalla.
Mutta näytti olevan muitakin kuin Bartolo Felipe, jotka halusivat aarretta ja yksi niistä jatkoi:
— Ensiksi on meidän tiedettävä, mihin hän on pannut ne.
— Hänellä on luonnollisesti ne kajuutassaan. — Ainakin sen läheisyydessä. — Sellaisia kalleuksia ei aseteta mihin tahansa.
— Saamme siis unohtaa mielestämme tämän jutun ja tuumia jotain muuta, joka kannattaa paremmin kuin kuulan, ehkäpä useammankin saaminen ruumiin läpi.
Tämä sanottiin sellaisella vakaumuksella, että toinen vaikeni. — Mutta molempien rannikkokulkijain karkeista kasvoista saattoi Harry hyvin selvästi lukea, mitä he sisimmässään ajattelivat. Siitä näkyi, ettei kumpainenkaan halunnut hyljätä tehtyä esitystä.
Kesken merkitsevää hiljaisuutta kuului Julioksi kutsuttu huudahtavan:
— Bien!… Mutta, Guido, miten olet arvellut hänen selviytyvän noista poliisilurjuksista, jotka hän on laahannut mukanaan laivalle?
— Etkö ymmärrä? — Jos hän olisi jättänyt ne sinne, niin olisi se herättänyt epäilyksiä… Nyt saavat he kulkea pitkin porrasta, tietysti.
Julion ilkeä nauru tuli vastaukseksi. — Mitä "kulkemisella pitkin porrasta" tarkoitettiin, siitä ei Handsome Harryllä oikeana maakrapuna ollut aavistustakaan. Tällä kertaa oli hän iloissaan kuullessaan käskevän äänen huutavan: