— Ylös, hitto vie!… Täällä tarvitaan joka kynsi… On täpärällä selviydymmekö sittenkään.
Hetkistä myöhemmin oli Handsome Harry onnistunut ryömimään takaisin romuhuoneeseen. Mutta hänellä oli nyt yhtä ja toista ajateltavaa eikä' vähimmin sitä; mitä "kulkeminen pitkin porrasta" merkitsi. — Rehellisesti tunnusti hän olevansa täällä merellä liian tyhmä.
VI.
Äärimmäisessä hädässä. — Salaperäinen ääni.
Myrsky kiihtyi ja kuunari Felica heittelehti kuin kaarna raivokkailla aalloilla. Kaikilta tahoilta kokoonhaalittu miehistö tässä puoleksi mädänneessä laivassa kiroili ja vannoi kun ei "laivuri" — Bartolo Felipe — tahtonut ohjata maihin päin.
Vain harvat ymmärsivät, että vaara siellä lisääntyisi rajumyrskyn tapaisen maatuulen vuoksi Jos voitaisiin pysytellä merellä kunnes myrsky asettuisi ja jaksettaisiin varoa joutumista rannikon vaarallisiin ristilaineisiin, pelastuttaisiin varmemmin.
Mutta siitä oli juuri kysymys, Felica oli vanha ja saumoiltaan ravistunut. Se ei ollut enää sama pikapurjehtija kuin ennen.
Sitä vastoin oli kapteeni Bartolo Felipe Mexikon rohkeimpia rannikkopurjehtijoita. Hän oli tehnyt matkoja kun kukaan mistä merelle. — Ja johtuiko se sitten onnesta tahi taidosta, tahi ehkä molemmista, mutta aina oli Bartolo Felipe selviytynyt, ja aina tällä samalla Felicalla, jota hän oli kuljettanut monta herran vuotta — merirosvon tapaan ja säälimättömällä kurinpidolla, mikä ehkä olikin vaikuttavimpana syynä hänen menestykseensä.
Tosin saattoi miehistö mukista ja kiroilla häntä — samoinkuin hänelle täysin uskollista perämiestään — mutta se varoi murinan tulemista niin korkeaääniseksi, että se olisi ulottunut asianomaisten korviin. Siitä hetkestä ei murisiain henkiriepu olisi ollut suurenkaan arvoinen.
Helpointa oli tulla asetetuksi "kuivumaan" ahtaaseen sysimustaan koloon emäpuun vieressä. Siellä sai istua ruuatta ja juomatta kunnes vihdoinkin vietiin ylös laihana kuin luuranko — mikäli ei ollut jo kuollut.