Nyt tunsi hän molemmin käsin tartuttavan polviinsa. Ja melkein tukehtunut ääni vaikeroi:
— Mitä tämä on?… Onko siinä joku?
— Well, Julio, puhutteli Kid miestä tavallisimmalla mexikolaisella nimellä — kuinka sinä tänne tulit?
— Veden korkeutta mittaamaan, tietysti.
— Ja minä istun tässä molemmista käsistäni kiinni tarttuneena rikkonaisten portaiden väliin. Tahi liekkö siinä nuoravyyhti.
— En tosiaankaan ymmärrä mikä siinä on?
— Onko sinulla veistä, Julio?
— Tietysti on veitsi! Tässä…
— Sinun on itse leikattava. En tule yksin aikoihin.
Mies, jonka nimi todellakin oli Julio — hyvin tavallinen nimi Mexikossa — suoritti asian tuumimatta. Ja samalla hetkellä oli Kid varustautunut viimeiseen asti taistelemaan hengestään ja tempasi salamannopeasti mitään aavistamattomalta avustajaltaan veitsen, jolla vapautti jalkansa. Seuraavalla hetkellä oli hän välikannella ja telkesi rivakasti pelastajansa toistaiseksi ruumaan tutkiakseen ilman viivyttelyä uutta paikkaa, johon oli tullut.