Saattoi tapahtua, että imuvedellä tyrskyn ympärillä oli suurempi voima kuin etupurjeeseen puhaltavalla laitatuulella ja että kuunari ei menisikään eteenpäin. — Silloin tulisi rantaan ajautuminen välttämättömäksi ja tunnussanaksi tulisi: — Pelastakoon itsensä ken taitaa!… Kid oli aikaisemmin ollut parissa samantapaisessa seikkailussa vaikkakin koko joukon siivommassa seurassa, mutta sielläkin oli jokainen pitänyt silmällä oman kalliin henkensä pelastamista. — Täällä tultaisiin varmasti iskemään toisiaan oikealle ja vasemmalle, taistelemaan henkeen ja vereen pelastusvenheisiin pääsystä ja niissäkin jatkettaisiin taistelua paikoista.
Ei, mitään käännöstä ei Pelica näyttänyt aikovan tehdä!… Yhä makasi se samalla kyljellä. Nyt saattoi Kid kuulla tyrskyjen pauhun, — kuulla kuinka se mylvi ja murisi kuin kummitusmaisen suuresta jättiläskidasta, joka ennen pitkää nielisi heidät kaikki ja murskaisi Felican kuin olisi se lasia.
— Kapteeni!… Kapteeni!… huudettiin monelta taholta.
— Pelastusveneet ulos! ulvoivat toiset.
— Selvittäkää laskuköydet, astukaa suurveneeseen! mylvi joku käskevämpi ääni pillin puhaltaessa lakkaamatta:
"Valmiit kääntämään!" Mutta Felica ei tahtonut. Tällä kertaa täyttyisi sen kohtalo ehdottomasti. Se tahtoi kareille ja siellä lakkaisi se ainaiseksi olemasta.
Ihmisen aivot ovat ihmeelliset. Sekunnin murto-osassa saattaa sinne mahtua kokonainen kirja ajatuksia. — Niin tapahtuu ihmisen kuolinhetkellä ja äärimäisen hengenvaaran uhatessa. — Mutta siitä huolimatta saattaa silloin ajatella kokonaan muuta kuin pelastusta.
Niin tekivät tällä hetkellä Kidinkin aivot. — Nyt ei astunut etualalle hänen omat asiansa eivätkä henkensä säilyttämisrnahdollisuudet. Hän ajatteli ystäväänsä Harrya ja tämän vointia.
Jos todellakin on olemassa jotain, jota sanotaan ajatustensiirroksi tahi oppineemmin telepatiaksi, — jotakin, jota ei ole koskaan täydelleen voitu ratkaista, niin oli se juuri sellaista, joka tällä hetkellä kuiskasi Kidille:
— Alas kajuuttaan. Sinua tarvitaan paremmin siellä.