Handsome Harry värähti. — Ei ikinä hän ollut luullut merielämän tarjoavan niin peloittavia näytelmiä.
Mutta keskellä tätä vaikutti luonnonvoimien raivo, myrskyn hurjuus, karien pauhu ja aaltojen kauhea kohina aivan mitättömältä verrattuna hengestään kamppailevien miesten hurjuuteen ja säälimättömyyteen. Pahat henget viimeisenä päivänä eivät olisi voineet esiintyä hurjemmin kuin nämä miehet, jotka vähän aikaa sitten kutsuivat toisiaan tovereiksi.
Ikäänkuin itse taivas olisi vihastunut tästä näystä ja tahtonut antaa kaikille näille luonnottomille ihmisille armoiskun halkasi yömustaa taivasta äkkiä kimppu häikäiseviä salamoita. Samalla kuului sellainen huumaava jyrinä kuin olisivat maa ja taivas törmänneet yhteen. Korvakalvot olivat halkeamaisillaan ja jokainen inhimillinen koe saada äänensä kuulumaan oli tuomittu epäonnistumaan.
Tuli monta sellaista salamaa, monta samanlaista huumaava jyrinää. Oli pitkiä hetkiä kuin olisi koko taivas avautunut levittääkseen hullujen ihmisten pahuuden yli kauhean peloittavaa ja hävittävää valoaan. — Sillä välin oli sysimusta pimeys ja satoi tavalla jota ei voi kuvailla.
Hillittömät luonnonvoimat heittelivät vanhaa kuunaria koko voimallaan. Se kulki vauhtia, jota katsoen rungon suuruuteen ja tonniston määrään, ei voinut solmunväleissä mitata.
Mutta kareista ei Harry enempää kuin Kidkään kuulleet vähintäkään. Ne olivat kadonneet. Ehkä oli Felica itsestään kääntynyt.
— En ymmärrä tästä yhtään mitään! mylvi Kid Harryn toiseen korvaan saadakseen itsensä ymmärretyksi. En käsitä kuka on saattanut ryhtyä hoitamaan ruoria… Kuljemme puolella taklaasilla, muun on myrsky pyyhkäissyt pois… Enkä näe ainuttakaan elävää sielua… Tämä on kuin kummituslaiva, uusi "lentävä hollantilainen"…
Juuri hänen tätä lausuessaan sähähti jälleen jättiläiskimppu salamoita valaisten lentävän Felican.
Kid huudahti ja vei käden silmilleen ikäänkuin olisi tullut häikäistyksi. Hän osoitti kädellään komentosillalle. Ja kun Harry katsoi osoitettuun suuntaan, pusertui hänenkin huuliltaan huuto.
Koko komentosilta oli säikkyvien sähköliekkien valaisema ja sen keskellä seisoi — Bartolo Felipe sininen viitta hurjasti myrskyssä liehuen.