— Kuinka niin? Kysyi Big Bob tyynesti kohdaten ivallisen katseen ja näyttäen kuin ei käsittäisi mitään — mitä hän ei muuten tehnytkään. Siniviittainen jatkoi:
— Teidän olisi pitänyt ruveta sumusireeniksi.
Räjähtävä nauru tervehti tätä silminnähtävää johdantoa riitaan.
Mutta Big Bob ei jäänyt vastausta velkaan. Hän vastasi ripeästi:
— Paljon mahdollista, senor! Saattaa joskus erehtyä kutsumuksessaan.
Se näyttää tapahtuneen teillekin.
— Niinkö luulette?… Kuinka niin? tuli hiukan epäröivä kysymys.
— Te olisitte paremmin sopinut riippumaan hirsipuuhun, vastasi Big Bob silmää räpäyttämättä.
Se oli sitä myöten valmista.
Siniviittainen mies — kapteeni Bartolo Felipe — tempasi salamannopeasti revolverinsa. Mutta ennenkuin hän ehti sitä käyttää, sai hän Big Bobin jättiläisnyrkistä sellaisen iskun keskiruumiiseensa, että käpertyi kaksinkerroin kuin kääntöpääveitsi.
Tajuttomana jäi hän makaamaan lattialle Big Bobin tarttuessa toisella kädellään tuolin karmiin — ja toisessa kädessään pitämällään revolverilla tähtäsi hän keskelle hämmästynyttä seuruetta ja piti jälleen pienen puheen: