Mutta tällä kertaa oli asianlaita toinen.
Nyt saataisiin nähdä sellaista, jota ei ehkä kukaan olisi uskonut.
Hän meni takaisin nahkurin taloon, ravisti hereille nukkuneet avustajansa — yhtä uniset kuin hän itse tavallisesti — sekä piti seuraavanlaisen lyhyen, mutta sisältörikkaan puheen:
— Unikeot! Ylös joka sorkka! Ryysyt päälle ja nopeasti! Nyt saatte nähdä tanssin, joka panee puupölkynkin hikoilemaan verta. Mutta pitäkää varanne, muuten väännän teiltä jokaiselta niskat nurin kuin olisivat ne munankuorista! — On lähdettävä heti kadottamatta tuhannesosa sekunttiakaan… Mars!
Hetkistä myöhemmin oli hän sijoittanut miehensä mexikolaisen posadan — hotellin — ympärille tavalla, josta arveli olevan suurimman hyödyn. Ja senjälkeen meni hän päättävästi meluiseen juhlasaliin, istui pöydän viereen ja huusi:
— Tänne pullo parasta Kalifornialaista ja sikareja! — Burns!
Ei saata mielellään kieltää tämän esiintymisen herättäneen melkoista huomiota. Ehkäpä oli Big Bob tarkoittanutkin sitä.
Meluava joukko vaikeni, ja kymmenen paria silmiä, lukuunottamatta kellarimestaria ja tarjoilevaa neekeriä, suunnattiin kummastellen vieraaseen.
Siniviittainen mies nousi ja meni tilaavan vieraan luo sekä sanoi merkityksellisesti nauraen:
— Senor! Te olette varmasti erehtyneet kutsumuksessanne.