— Kyllä se lyö yhteen, mutisi Harry vieläkin epäluuloisena. — Mutta miksi täytyi meidän tulla täällä maihin?
— Paras senorini! Vain senvuoksi, että teillä olisi niin vähän vaivaa kuin mahdollista. Minun laivani on vielä rahdin vuoksi Nortonissa. Mutta olen tullut teitä hakemaan hyvällä moottoriveneellä.
— En näe moottorista varjoakaan, sanoi Harry.
— Aivan oikein. Meidän täytyi maihin päästäksemme laskea tuonne vuoren taa. Täällä on liian matalaa. Me menemme moottorilla alas ja otamme veneen peräämme. Sen kummallisempaa se ei ole.
Harrysta se joka tapauksessa oli kummallista. Mutta espanjalainen tahi mexikolainen vain nauroi ja sanoi:
— Tie ei ole pitkä. Olemme takaisin kädenkäänteessä, mutta meidän on käytettävä se vähän päivänvaloa, mikä vielä on jälellä, ettei tule liian pimeä. Joki pimenee heti. — Teidän miehenne, joka seisoo tuolla, saattaa pitää vahtia, jos tarvitaan. Vaikka täällä tosin ei ole sieluakaan.
Niin, Big Bob pitäisi kyllä vahtia. — Siihen ei kenenkään tarvinnut häntä pyytää. Hän oli siihen kuin luotu. Ja saattoi vain surkutella niitä, jotka pyytämättä sekaantuivat hänen toimiinsa. — Hänellä oli nyrkit kuin jättiläisnuijat ja senlisäksi sormet niin varmat liipasimella, että hän saattoi tavata lennosta kolibrin. Sikäli oli kaikki kunnossa.
Samalla tunnusteli Harry vaistomaisesti, miten hänen revolverinsa oli asetettu. Itsetiedottomasti teki Kid samoin. Hänessä oli hiukan ajatustenlukijaa. Ja hän lausui usein kuulemansa taistelusanat "show"-markkinoilta:
— Weil!… Hieno jyvä mailin tähtäimelle!…
— Weil, sanoi Harrykin. — Määräystä on toteltava. Parasta kiiruhtaa ennenkuin tulee pimeä… Come along!