"Tietysti, vaan sitä ei minulla ole."
"Sinulla siis on nälkä?"
"Taitaahan tuo hiukan olla."
"No nouse sitte kärryihini, niin kohta saat syödä leipää", — kehoitti mies.
Minä koetin nousta, mutta eihän siinä ollut muuta kuin nousta vaan! Jalkani olivat niin hermottomat…
"En jaksa!" — huokasin.
"Sitte pitänee sinua auttaa", — lausui mies ja nosti minut kärryihinsä. Sitä tehdessään puheli hän ikäänkuin itsekseen:
"No sattuuhan sitä jos johonkin! Kukas olisi luullut tähän aikaan vuodesta tapaavansa nälkään kuolemaisillaan olevan ihmisen tien vierestä. 'Keyrinä keliäkin, Jouluna jollakin, miten pääty Pääsiäissä' sanotaan, vaan tällä pojalla ei näy olevan mitään vaikk'ei vielä Keyrikään käsissä ole."
Kärryihin päästyämme kuljimme äänettöminä pari kiven heittoa, kunnes mies seisautti hevoisensa erään tienvarrella olevan talon pihalle ja sanoi siihen jäävänsä yöksi. Hevoisen riisuttuansa, juotettuansa ja sille appeen tehtyänsä, auttoi mies minut kärryistä alas, otti eväskonttinsa ja me menimme pirttiin.
"Hyvää iltaa!" — lausui hyväsydämminen kumppalini.