Minä seisahdin hänen eteensä ja hän jatkoi:
"Nyt kun olet saanut unta nahkaasi ja vatsasi täyteen, tahdon tehdä selvän tilin kanssasi. Äitisi kuoli saman päivän iltana, kun kirjoitin sinulle sen ensimmäisen ja viimmeisen kirjeeni. Nyt kaupungissa käydessäni pistäysin tuon entisen isäntäsi luona antaakseni sinulle erään riepuläjän, jonka äitisi pyysi minun sinulle toimittamaan, sillä en tahtonut jättää täyttämättä vainajan viimmeistä tahtoa. Isäntäsi, tuo kunnon suutari, kertoi minulle sinun ruvenneen yhä rohkeammasti ja rohkeammasti näpistelemään talon tavaroita, milloin mitäkin, ja sanoi sentähden olleensa pakoitettu ajamaan sinut pois luotansa. Sanoi hän kuitenkin — kiitos sille jalosydämmiselle miehelle — antaneensa sinulle ihka uudet vaatteet ja kengät sekä kaksi ruplaa rahaakin, vaan sanoi jo seuraavana päivänä kuulleensa sinun juoneen sekä rahasi että vaatteesi eräässä pahamaineisessa salakapakassa sekä kuljeksivan nyt pitkin kaupungin katuja puoli alastomana ja irti ainoastaan 'nuorien puutteessa.' — Näiden syiden tähden tahdon minä nyt vielä viimmeisen kerran, koskapa käsiini satuit, antaa sinulle pienen muistutuksen ennenkuin jätän sinulle tuon äitisi rättimytyn."
Viimmeisiä sanoja puhuessaan tempasi hän vierestään lavitsalta hyvänkin kyntövitsan vertaisen varvun, otti minua niskasta kiini sekä alkoi voidella selkääni.
"Kuulkaahan toki, rakas isäni…" — yritin minä selittämään.
"Suus' kiini, rosvon alku!" — huusi hän ja löylytti minua niin kauan kuin jaksoi. Viimmein lienee hänestä työ tuntunut rasittavalta, sillä vitsan vasta puoliksi huvettua heitti hän sen kädestään ja nakkasi minut oven suuhun. Sitte haki hän kärryistänsä isohkon nyytin ja, heittäen sen eteeni, lausui ivallisesti nauraen:
"Tuossa on äitisi perintö — äsken sait sen isältäsi!"
Ja näin pidettyänsä tilin minun kanssani, sanoi hän talonväelle jäähyväiset sekä meni.
Minuun ei hän luonut enää silmäystäkään…
V.
Vai niin!