Tsajua laitettiin ja sitä juotuansa laittausi mestari makaamaan, vaikka oli vielä jotenkin aikainen.
"Haenko minä tohtorin?" — kysyi ruoan laittaja.
"Ole hupisematta — eihän se ole muuta kun tavallista yskää. Mene makaamaan!"
Ja niin sitä ruvettiin makaamaan.
Mutta mestarin kammarista kuului tuon tuostakin kyökkiin outoa liikettä. Milloin sieltä kuului ikäänkuin ihmisen kävelyä, milloin tuolien tai muiden huonekalujen siirtelemisestä syntyvää narinaa, milloin taas ikäänkuin kaksi ihmistä olisi keskenään haastellut. Ensimmältä ei tuo palvelijatar siitä sen enempää välittänyt, vaan vihdoin kuului sieltä sisältä sellainen kiljahdus, että nainen säikähtyneenä hyppäsi vuoteeltaan. Hän hiipi sen oven luo, joka hänen huoneensa suutarin makuukammarista eroitti, ja asetti silmänsä avaimen reikään.
Sieltä sisältä näkyi outoa.
Mestari oli noussut vuoteeltaan, sytyttänyt kynttilän ja käveli nyt ympäri kammarin lattiaa ikäänkuin jotain etsien. Hänen silmänsä olivat nurin päässä ja koko muotonsa hurjan ja kauhistuneen näköinen. Muita ei huoneessa näkynyt.
Yht'äkkiä katsahti suutari taaksensa ja ärjäsi:
"Älä liikuta minua!…"
Kauhistuksesta vavisten avasi palvelijatar kammarin oven.