"Herra siunatkoon! Kuka täällä mestaria hätyyttää?"
"Etkö näe, sen narttu, Eliashan se on!"
"Mitä hän teistä ajelee?" — kysyi muija yhä kauhistuneempana, kun tuli vakuutetuksi, ettei huoneessa ketään muita ollut kuin he kahden.
"Etkö kuule!… Hän helisyttää korviini noita riksin riivatuita ja näyttelee minulle veristä selkäänsä. Katsos!… katsos nyt!… Tuossa se lurjus 011 ja huutaa korviini: 'Pellit auki!'… Vaan kyllä minä sinut vielä opetan!… Tuokaapas tänne polvinauhani!…"
Ja suutari lähti kuin hurja juoksemaan ympäri huonetta.
Mutta säikähtynyt palvelijatar töytäsi ulos naapurista apua hakemaan.
Hetken perästä joutui hän apumiehineen takaisin ja kun he tulivat suutarin makuusuojaan, oli tämä polvillaan sänkynsä vieressä ja asetteli polvinauhaa sängyn tolppaan… Ihmisten tultua kapsahti suutari ylös ja ärjäsi:
"Mitä teillä on täällä tekemistä?"
"Minä hain vaan näitä ihmisiä avuksi, kun mestari sanoi Eliaksen olevan täällä hätyyttämässä", — lausui vaimo.
Mutta suutari oli jo tullut tuntoihinsa ja sanoi: