"Eipä siltä, eipä siltä;" — huudahti Saksa vähän vihastuneena. "Tuossa on Pata-Manniselle ryyppy; nakkaa se naamaasi ja lähdetään paikalla ajaa hiveltämään. Saadaan nähdä, missä se tie pystyyn nousee, kun minä ajan edellä."
Ja heimosnaapurukset istuivat kukin kuormallensa sekä läksivät ajaa huijottamaan Pietariin päin. Saksa-Manninen ajoi edellä ja lauloi:
"Pietarista, Pietarista mulle muija tuodaan Ensi vuonna Juhannussa kuuliaisia juodaan."
"Jos kaiken hyvän lisäksi akka sattuisi ensiksi vastaan tulemaan", — sanoi Vävy-Manninen noin pari virstaa saloa kuljettua, kun hevoiset astuivat ylämäessä.
"Silloin minä en aja enää askeltakaan eteenpäin, vaan käännyn paikalla takaisin", — vastasi siihen Pata-Manninen.
"Sen minäkin teen."
"Ja sen minäkin teen!" — huusi Saksa-Manninenkin toisille kuormansa päältä nauraen. "Vaan saattepa nähdä, että akka ei uskalla ensiksi vastaamme tullakaan, sillä syy sihen — — —"
"Tpruuuu" — huusi Saksa-Mannisen perässä ajava Pata-Manninen niin että salo kajahteli.
He olivat tulleet kylätietä ajaen eräälle noin parin virstan päässä kylästä olevalle matalahkolle mäen nyppylälle, joka oli ainoa korkeampi paikka sillä penikulman pituisella tasaisella hongikkokankaalla, joka eroitti Kastelammin kylän vallan maantien varrella olevasta kirkonkylästä. Tälle kunnaalle näkyi jokseenkin pitkältä kirkkotietä, ja kun tuttavamme nyt sen korkeimmalle kohdalle pääsivät, näki Pata-Manninen vanhan vaimo-ihmisen astua jupparoivan noin viidenkymmenen sylen päässä heille vastaan.
Nyt meidän lienee helppo arvata "syy siihen", miksikä Saksa-Mannisen lause jäi keskentekoiseksi ja minkä tähden hänen heimomiehensä Pata-Manninen niin äkkisesti pidätti hevoistansa.