"Ethän sinä osaa muuta kaupita kuin Suojärven patoja ja Aunuksen jätkiä", pisteli Saksa-Manninen Pata-Manniselle.
"Suus' kiini, mokoma puupuntarin lijottaja!" — ärjäisi Pata-Manninen vastaukseksi.
Ja siinä olisivat miehet kenties enemmänkin kinastelleet — kukapa takaa, ett'ei käsikahakkakin olisi kohta ollut valmis, ell'ei ystävällinen Niemis-Tahvo olisi tullut väliin ja saanut riitelijöitä sovitetuksi. Hän vakuutti heille vakuuttamalla, että Pietarissa saapi nerokas myyjä nyt korkeintaan kaksitoista ruplaa voipuudalla, mutta tuohon hintaan myödessä pitää jo olla suurempi summa voita, vähintäänkin viisisataa puutaa. Ja kun hän oli usein ennenkin Mannisilta voita ostanut, ei hän tälläkään kertaa viitsinyt heille tyhjää tarjoakkaan, vaan maksaa yksitoista ja puoli ruplaa puudalta. Rahat saavat käteen paikalla, kun voit ovat mitatut.
"Ettekös te Uti Sinkkoselle kirjoittaneetkaan voin hinnasta?" — kuiskasi Saksa-Manninen toisista salaa Niemis-Tahvon korvaan. Hän oli jo kokonaan lauhtunut äsköisestä kiukustansa.
"Mille Uti Sinkkoselle?"
"Sille Sinkkolan Uti-herralle, joka aina sikari hampaissa kaupungin katuja kävelee".
"Ahaa! Tuolle kaupungin herrain narrilleko? — En, en koskaan ole tarvinnut hänen kanssaan kirjevaihdossa olla".
"No herrain narrikos se sitte onkin?" — kysyi Saksa-Manninen niin viattomana kuin vastasyntynyt lapsi.
"Ettekös te sitä ole vielä tätä ennen tienneet?"
"Eipä siltä, eipä siltä", — virkkoi Saksa-Manninen häpeissänsä ja poistui hevoisensa luo. Hän ei enää pitänyt tarpeellisena jatkaa keskustelua Sinkkolan Uti-herrasta Niemis-Tahvon kanssa, sen olisivat toiset Manniset ehkä kuulleet — — — Hänen suustansa kuului kuitenkin outo kirahdus ja se kenties ei tietänyt hyvää Uti Sinkkoselle. —