"Siemenrukiita kävin lainaksi Saarelan isännältä, kun omat uutisrukiimme eivät idä".
"Vai siemenrukiita! Kyllä sinä siemenrukiista huolen pidät, vaan et vähääkään huolehdi siitä, pääsenkö minä Kuopioon vai en", — lausui Eenokki vihaisesti.
"No, Herra Jumala! Eikö niistä siemenistä sitte pitäisi huolta pitää? Jo ilmankin jäi rukiinpano meillä tänä kesänä liian myöhäiseksi. Eihän meillä enää olisi elämän toivoakaan, jos jättäisimme peltomme kylvämättä", — arveli Jeremias.
"Mutta minä sanon, että jääkööt peltosi vaikka kyntämättäkin, pitää sinun kuitenkin saada minulle rahaa!"
Näin sanoen löi Eenokki nyrkkinsä pöytään niin että tuntui.
"Mitäs minä osaan kun…"
"Vai mitäs minä osaan! Sinun pitää, jos ei muu auta, myydä hevoisesi ja lehmäsi, menkööt hinnasta mistä hyvänsä".
"Mutta milläs sitte maata raadetaan ja lannoi…"
"Se ei vähääkään minuun koske!" — keskeytti Eenokki yhä kiivastuneena. "Vai tällä tavalla sinä täytätkin sen kalliin valan, jonka isäsi kuolinvuoteen edessä vannoit?"
Tämä koski Jeremiaan arimpaan kohtaan.