"Herrat ovat hyvät ja nousevat ottamaan leipää" — lausui Jeremias, nostellen tuoleja katetun pöydän ääreen.
"Kiitoksia, kiitoksia!" — vastasi Vernerherra, "Kylläpä se ruoka mahtaa nyt maistuakin, kun on koko päivän järvellä soudellut".
Ja nuoret herrat istuivat pöydän ääreen.
III.
Elokuun loppu oli käsissä ja Eenokin piti lähteä Kuopioon lukujaan jatkamaan, jos mieli papiksi. Mutta sinne lähtiessä tarvittiin rahaa, ennen kaikkea rahaa, ja tämä "herran lahja" oli niinä aikoina niillä seuduin niukassa. Siitä ei Eenokki kuitenkaan paljoa huolinut, sillä kumminkin hänelle täytyi veljen hankkia rahaa, käyköötpä muut asiat sitte miten puolin hyvänsä.
Tosin elovuosi Jormanalaan, niinkuin muuallekin, näkyi tulevan huono, — pouta kun viljat poltti — ja elon osto talossa kohta käsillä. Voi myös oli mitättömän alhaisessa hinnassa, eivätkä eläimetkään sinä syksynä tuntuneet hintaantuvan. Oli siis vaikea, sangen vaikea, maamiehen — vieläpä jo ennestään velkaisen — tänä kovana aikana saada rahaa kokoon edes muutamaakaan satamarkkaista, mikä oli vähin määrä, jolla Eenokin kävi lähtöään yrittäminen.
Mutta Eenokki kiristi ja patisti vaan veljeänsä.
"Joko olet saanut niitä rahoja?" — kysyi hän kerrankin, kun Jeremias hikisenä ja läähättäen tuli tupaan ja heittäysi penkille levähtämään.
"Enhän minä nyt rahan hausta tule", — vastasi Jeremias hätäisesti. —
"Mistäs sinä tulet?"