Tähän loppui veljesten keskustelu tällä kertaa, sillä Jeremiaalle tuli kiire hankkimaan rahaa Eenokille millä ehdolla hyvänsä.
IV.
Monien monituisten turhain yritysten perästä onnistui Jeremias Jormanainen vihdoin saamaan Eenokille välttämättömimmät eväsrahat ja tämä siis pääsi Kuopioon Jeremiaan oli täytynyt panna pantiksi kolme — kauniinta lehmäänsä tuon satamarkkaisen edestä. Vaan mitäpäs se haittasi. Kunhan Eenokki pääsi lähtemään ja — kunhan isän perintö vielä jäi koskematta.
Mutta vaikka Jeremias Jormanainen ei ollutkaan mitään maailman nerokkaimpia miehiä ja vaikka kylän suupaltot välistä kutsuivatkin häntä "Jörö Jeremiaaksi", päätti hän viimeiseen asti pysytellä kiinni isänsä perinnössä. Hän älysi kuitenkin, että hänen oli tuiki mahdoton konnullisena kestää, jos ei keksisi jotain muuta keinoa kuin velanoton, Eenokilla koulunkäyntirahoja hankkiakseen. Hän mietti ja mietti, mikä se konsti olisi, joka parhaiten vetelisi. Ja tätä konstia miettiessään harmaantui hänen päänsä, ehkä olikin ijältänsä vielä alle kolmenkymmenen…
Vihdoin luuli hän parhaan neuvon keksineensä. Mitähän jos opettelisi jouto-aikoinaan tekemään läkkityötä, rupeaisi läkkisepäksi? Tokkohan tämä työnlaatu niinkään paljon oppiaikaa viepi? Ja eiköhän siitä sentähden saisi edes join raoistakin tuloa, varsinkin kun muita läkkiseppiä ei ollut lähistöllä? Tosinhan noita maankulkijoita astiain tinaajia silloin tällöin kävi silläkin paikkakunnalla, vaan tuskinpa niistä hänelle olisi sanottavaa haittaa. Ja tokkopahan nekään aivan ilman tuloitta eläisivät? —
"Koeteltuansahan sen tietää", — arveli Jeremias Jormanainen ja päätti kun päättikin ruveta läkkisepäksi.
Kun kiireimmistä talouden töistä oli päästy ja syksy sateineen saapunut, nousi Jeremias Jormanainen eräänä aamuna ylös tavallista aikaisempaan. Hän käski vaimonsa panemaan evästä konttiin.
"No mihinkäs sinä nyt lähdet?" — kysyi emäntä-Liisa miehensä käskyä täyttäessään.
"Lähdenpähän tästä vähän tuulettelemaan. Arvelen mennä kaupunkiin ja viipyä siellä varsinkin viikonpäivät. Pane viikon eväs laukkuun".
"Hm, vai viikonpäivät! — Mitähän sinä siellä niin kauan teet? Ja entäs kun kotityöt jäävät…"