"No ei se nyt auta!" — keskeytti Jeremias. "Lähteä täytyy, käyköön miten tahansa, sillä ei tästä muutenkaan hyvää tule".
"Ja eihän tässä kotona nyt kiireitä olekaan. Puikoot riihiä ja vetäkööt mutaa kunnes minä palaan". — jatkoi hän vähän päästä.
Hetken aikaa olivat molemmat ääneti ja emäntä meni aitasta eväslihaa hakemaan.
"Sama taitaisi olla, jos olisit kotona", — lausui emäntä lihan ha'usta palattuansa Hänen silmänsä olivat tavallista punaisemmat…
"Tähänhän se autuus eteen astuisi, kun vaan ei puuhaa pitäisi. Itse tiedät, minkälaiset rahan tarpeet par'aikaa talossa ovat, eikä se Eenokkikaan siellä Kuopiossa tuulella elä."
"Sittepä se rahan puutos loppunee kun sinä rupeat kaupungissa asumaan".
"No ei suinkaan tähän auta ristissä käsin kuoleminen. Puuhaa täytyy pitää vaikka minkälaista, muutoin kohta tässä mullatkin menevät. Sillä velkaa on ja toista tulee. Eikö nuo jo alkane puoleentoistatuhanteen nousta".
Viimeisen lauseen puhui Jeremias ikäänkuin itseksensä.
"Luuletkos ne mullat sillä säilyttäväsi, jos et öissä makaa ja vaikka pääsi puhki miettisit ja aprikoisit? — Pane mieleesi minun sanani, vaikka se on naisen puhetta, että Eenokki se sittekin tästä mullatkin ottaa, eikä huoli vähääkään siitä, jos sinun pääsi on harmaa taikka musta".
"Mistä sinä sen niin tiedät?" — kysäsi Jeremias ikäänkuin unesta havahtuen.