Ainoastaan vaivoin sai nuori Hengen mies estetyksi suomalaisen kirouksen suustansa ulos tulemasta, vaan lausui alahuultansa ankarasti purren:
"Mirabile dictu!"
"Mitäs kieltä se oli?" — kysyi Jeremias ystävällisesti.
"Olipahan vaan", — vastasi maisteri yhä luontoansa asetellen.
"Ja mitä se suomeksi merkitsee?"
"Ei se muuta merkitse kuin: 'Herra siunatkoon meitä'", — vastasi nuori totuuden saarnaaja ja nauroi imelästi sukkelalle selitykselleen.
"Mutta mitäs tuumaat ehdoituksestani?" — kysäsi Jeremias taannoista puhetta jatkaen.
"Ehditäänhän me ainakin niistä haastella", — vastasi maisteri, joka nyt oli saanut entisen levollisuutensa. "Vaan eiköhän olisikin parasta, että jatkettaisiin yhä yhtä tuumaa, eli että minä tienaisin rahaa, joilla sitte maksettaisiin yhtenä sinun velkasi, ja että minä ottaisin täältä kotoa mitä ruoka-aineita ja maantavaraa tarvitsen. Sillä keinoin päästään välemmin asioista ja parannetaan maata, että sitte varsinaisessa erossa olisi enemmän jakamista".
"Jakamistako?… Mitä jakamista tässä sinulla on?" — kysyi Jeremias säikähtäen.
"No no!" — rauhoitti hengen mies. "Ei se sentähden niin vaarallista ollut. Se on vaan minun yksityinen ehdoitukseni, jonka saat hyväksyä tai olla hyväksymättä. Enhän minä sinua mihinkään pakoita".