[Säveltänyt E. Kahra.]
Kuin koitto aamun armahan
Luonnon verhoo vienoon kultahan,
Niin kuvas armas sydämeni aina valaisee,
Ja ain' aamun kulta koitos' mieleni uinailee.
Kun vaan
Lempeäs nautita saan,
Loista aina aurinkoisna armaani,
Ja valo luo lemmelläs sydämeeni!
VIIDES KOHTAUS.
(Laulun kestäessä tulevat Kajava, rouva, Pölckman ja vähää myöhemmin myöskin Tralltunga näkyviin ja kuuntelevat laulua. Kajava pyyhkii kyyneleitään.)
AURA (Laulun lopulla painaa käsillään rintaansa): Ai, ai!
IIVARI (Ottaa Auran käsiin kiinni): Aura, en tiedä teenkö väärin ja viekoittelenko sinua, mutta minä en voi olla kysymättä: rakastatko sinä vielä minua, niinkuin luulen sinun tehneen jo monta, monta vuotta?
AURA (Vetää kätensä pois, peittää kasvonsa ja taistelee sielun tuskissa, lähenee Iivaria): Mitäpä pahentaa minua tämä tunnustukseni, joka kumminkin lähtee sydämen syvyydestä: aina, aina, ja ainoastaan sinua! (Lankee rahille Iivarin viereen).
PÖLCKMAN (Hätäisenä): Ptruu, ptruu, stopp, pass! Katsokaa! katsokaa!
Ottakaa pois! Matti, Kajava, farbroor! vedä pois Aura!
ROUVA (Melkein samaan aikaan): Jes siunatkoon! hallitkoon! Tyttö, oletko hurja! Ukko, mikä sinua vaivaa?
KAJAVA: Kenellä on sydäntä ja ken taitaa, niin menköön eroittamaan; minä en sitä taida enkä tahdo. (Menee Iivarin ja Auran luo.) Lapseni, teidän laulunne on minut lumonnut. Ottakaa minut kolmanneksi liittoonne. Jumala teitä siunatkoon! Sen rakkauden valan, jonka äsken vannoitte, sen kantoivat laulun sävelet korkeimman istuimen luo vahvistettavaksi ja kukapa siis voisi sen purkaa. — Vaimoni, onko sinulla sydäntä eroittaa näitä — ei; tule siis ja anna heille siunauksesi!