KAJAVA: Voi turkanen kuink' on kuuma, ihan tällaisessa löylyssä ihminen sulaa, huh, huh, huh!
PÖLCKMAN: Hirveästi on palava ja minusta tuntuu että koko tämä rakennus heiluu ja huljuu (ottaa pelkääväisenä kiini kaidepuuhun) — Istu Anna Kajava, istukaa neiti Aura; minä luulen että saamme tämän rustingin paremmin seisahtumaan kun istumme rauhassa.
AURA: Voi mikä ihana näköala! Maksaapa vaivan kiivetä tänne; enpä milloinkaan ole nähnyt tällaista näytöstä.
PÖLCKMAN (Koettaa silmäillä ympärilleen, mutta pelollisena pitää kiinni kaiteesta). Onpa samettisoikoon kaunis näköala; tuoretta metsää luullakseni voimakasta maata; siihen kohoaa yks kaks kelpo tukkimetsä. Kyll' on kaunista; jos vaan ei olisi niin paljo tuota vettä; se minusta tekee väliä ikäväksi koko tämän situatioonin. Minä en juuri pidä paljosta vedestä, se on minusta enempi hyödytöntä ainetta, kun sitä nimittäin on niin paljo kun sitä tässäkin näkee.
KAJAVA: Kyll' on hyvää vesi ja vettäpä tarvitsemme nytkin, sillä ihan tässä muuten kuumuuteen läkähtyy. Tyttö hoi siellä alahalla! Tuopas sieltä kaksi pulloa seltteriä ja kaksi pulloa limonaatia.
TYTTÖ (jota ei näy), Kyllä tuodaan paikalla.
KAJAVA: Hohoi! kuulehan vielä! Onkos teillä täällä konjakkia? Tuopas sitäkin tilkkanen.
TYTTÖ: Kyllähän sitä on vähä konjakkiakin, mutta sitä ei täällä anneta muulloin, kun illalla myöhään ja aamulla varhain.
KAJAVA: No, tuo sitte vesiäsi. Pannaanpas tupakaksi Aatami. (Tarjoaa
Pölckmanille sikaria).
ROUVA: Herr-jesta! Aura! Älä herran nimessä kurkistele niin rohkeasti alas, eihän tässä tiedä yhtään, milloin täältä lennämme kuin vareksen pojat tuulen kaatamasta kuusesta. Sanoihan Aatami, että koko tämä hytyli huljuu; — ja minä kun vielä otin uuden hattuni.