Mutta silloin kosto koitti, Tuli makso mahtavalta, Palkka pantiin taivahalta: Herrain Herra Tott'in voitti.
Henget hänet aina yöllä Kirkkoon häväistyhyn heitti, Onnettoman olkiin peitti; Siin' on Totti tuskan työllä.
Päästäksensä pälkähästä Herranhuoneen tyhjäs Totti, Oljet, heinät poies otti, Mutta vähä apu tästä.
Joutuu tuosta kesä toinen, Korttakaan ei kasva noissa Tott'in vilja-vainioissa, Niin on kosto suurenmoinen.
Itse Totti taudin saapi, Kansan vaivat tuon on tuonut: Kansan hiki, jot' on juonut, Pahoin hänet paisuttaapi.
Lainehittain lasketahan Vettä reivin ruumihista Varsin paljo paisuneesta, Vaan ei parantajaa pahan.
Vihdoin kuolo kurjan otti. Asunnoksi antoi haudan; Sorretuille saatti rauhan; Vihattuna vaipui Totti.
Hautahan nyt hankitahan Reivin ruumis raskas, suuri, Jota vetämähän juuri Härät, hevot tarvitahan.
Kalmamaa kun lähestyypi, Purskahtaapi veritulva Ruumihista varsin julma. Jota kaikki hämmästyypi.
Täst' on vielä muisto musta Kirkon luona "Verikivi", Jolle verivirta kävi Ruumihista runnellusta. —