Talvi-ilta Pohjolassa.
Pohjan pitkä kesäpäivä päättyy, Syksyn tullen synkeäksi käy, Huuru kattaa kentät, järvet jäätyy, Eikä luonnoss' elämätä näy; Kaksi pimeätä toisellensa Mustaa, kylmää kättä oientaa, Pois on kesän lämmöt seuroinensa, Kylmän kahleiss' huokaa meri, maa.
Myrskyt rajut, raatavaiset tuulet Kylmän kanssa kilvan temmeltää; Petoin ulvonnankin hurjan kuulet, Ihmismajoille ne rynnältää. — Lumi taasen tuima tuiskullansa Tukkii tiet ja polut peittää pois, Tahtois, että talven majoissansa Varsin vangittuna kansa ois.
Tällaiset kun kummat vieras kuulee Viestin Pohjolasta kertovan, Karvaturkin karhun lailla luulee Pohjan kansan kaiken nukkuvan, Luulee taidon, toimen tyrehtyvän, Neron, lemmen jääksi jäätyvän, Kaiken ilon, kaiken jalon, hyvän Luulee kylmän käsiss' häätyvän.
Mutta, katso meidän talvisäitä, Mit' on mieluisampaa, armaampaa! Katso Pohjan läikkyviä jäitä, Revontulten loistett' ihanaa, Tähtitaivastamme, sekä kuuta, Joka lailla kainon impyen Talvimaisemalle suihkaa suuta, Valollansa yönkin lumoten.
Taikka, voisko kylmän valta täällä Pohjan kansaa uljast' uuvuttaa, Vaikka kokee lumellaan ja jäällä Elon kaiken sortaa, turruttaa: Kankaillamme kasvaa hongat sankat, Joista taidokkaasti raketaan Pirtit lämpimät ja varsin vankat Kylmän kolkon valtaa torjumaan.
Olkoon ilta synkeämpi syttä, Lämmin toivon tunne vahvistaa Matkamiestä, tiellä väsynyttä, Kun hän ihmis-asunnosta saa Nähdä lampun valon tuikkavaisen, Joka uuraan työhön valon luo, Taikka oppivan ja tutkivaisen Päivätyötä pitkitellä suo.
Taikka käy, ja katsokaamme tuonne, Missä takkatuli loimottaa! Siell' on kuvattuna Pohjan luonne, Jolle vertoja et nähdä saa. Onnellisna siellä toimissansa Illan pitkän perhe kuluttaa, Vaikk' on synkkä syys ja raivossansa Kylmä maita, puita puristaa.
Rattosasti rukki hyrrää, pyörii, Langaks' saapi villat, pellavat, Lapset laattialla telmää, hyörii, Toiset a:ta, p:tä oppivat, Siinä neula lentää, liikkuu kartta, Matti veistää, laulaa rallattaa, Toiset vuolee kauhaa, kirvesvartta; Kirkkahasti tuli loimottaa.
Perheen äiti ilta-ruoan laittaa, Sekä vallatonten poikien Rikkunehet housunpolvet paikkaa. Isä-ukko istuu miettien: Uutiseen jos ulttuu leivän aines, Ruunun rahat niistä saada vois; — Nousee, piipun täyttää, savu saines Huolet kaikki häätää, kantaa pois. —