Niin he öisilläkin Lähdit kulkemahan Paikkaa parempata Muka, katsomahan; Vaan kun Herra armas Moisen elon arvas Näin hän silloin loihe Lausumahan:
"Kosk' ei lause Luojan, Eikä koti hellä Teitä uskollisna Voinut pysytellä, Niinpä kulkekaatte, Riehuin pauhatkaatte Öin ja päivin, maalla Ja merellä."
"Kun te myrskysäillä Mailmaa kauhutatte, Niin te ihmisille Sillä muistutatte Kuink' on palkka kurjan Teillä, jotka hurjan Mielen ajelulle Antautte."
"Vaan sä, Pohjan henki, Sull on sydän jalo, Vaik' on asuntosi Jäinen, synkkä salo; Uskollisuus lämmin Leimuu väkevämmin Rinnassass' kuin kuuma Päivänpalo."
"Siis sa rauhas asu, Pohjolata lemmi! Pohjan armahille Asukkaille hengi Kestäväisyys, kunto, Totuus, puhdas tunto. — Ken ne hylkää, sitä Älä hemmi." —
Nytpä, huomannette Miksi taukoaapi Pohjatuuli aina Yö kun maalle saapi: Luokse armahansa Päivän puuhistansa Aina illan tullen Kiiruhtaapi.
Autuaana aivan Lumimajassansa Yön hän armastelee Kultasensa kanssa: Heidän lemmestänsä Syttyy säihkyhynsä Taivahalle jalo Pohjanpalo.
* * *
Armaat Suomen lapset! Onhan Pohjatuuli Meidät tuuditellut, Kasvatellut juuri: Olkoon meissä voima Valon vartijoina Seista Pohjolassa Niinkuin muuri!
Suomen maasta kerran Koittakohon muille Kirkas hengen valo Kaukaisille maille! Suomen sulo kieli, Suomen runo-mieli Loistakoon kuin meille Pohjanpalo!