Anna ruokoa rahalla Vielä muille vierahille; Piä vaivaisten varalla Kala, leipä kaikin aioin; Maksa palkka mestarille, Rengille rehellisesti, Koska kohtuutta anovat; Vaan jos paljosta puhuvat, Mahotonta mainitsevat, Suutu ja sano sinuksi, Elä toiste työtä anna. Ole muorille mukava, Piä perhettä hyvänä, Polta pirtissä pärettä, Kammarissa kyntteliä. Elä liiku liassa silmin, Elä astu einehettä, Piä kohtuutta kotona, Reissuissa rehellisyyttä: Niin sä astut arviossa Pienen porvarin sivuhun, Kauppamiehen kunniahan, Etkä väärähän vaella, Vaikka vanhaksi eläisit.
ENTISESTÄ JA NYKYISESTÄ AJASTA.
Savon ukko, sarkahousu, pikimusta, pitkäparta, Päästi äänen uunin päältä, Laski pankolta pakinan. Puhe oli aivan pulska, Sanat kaikki sarvipäitä, Jotka rikkoi miesten mielet, Akat näytti närkästyvän.
Lausui ukko uunin päältä, Pani pankolta sanansa: "Elettihin ennen meillä, Paistettihin paksut leivät, Verot markoin maksettihin, Taalerin talon asiat, Kun ei kuljettu kuvissa, Maalatuissa matkusteltu: Ajokalut kaikki tyynni Voieltihin voitehella, Siveltihin juuri sillä, Jolla voiellaan vene'kin. Akat vaipoissa vaelsi, Villaröijyissä röhötti; Ukot sarkakauhtanoissa, Kelsiturkissa köhötti. Oli kellona otava, Kukon virret viisarina, Arveltihin ajan juoksu, Tulo päivän tunnettihin Ilman uuritta tuvissa, Seinäkellon kertomatta.
Minä miessä ollessani, Kun ma kuljin kaupungissa, En kauvan katuja käynyt, Puhutellut puotimiestä; Suolat survasin rekehen, Rautakangit kannoin siihen; Luori pari painehia, Vaimolleni lakkivaate, Lapsille lakeripalli, Inkivääriä vähäisen. Olin ilmankin iloinen Kapineitta kauppamiehen. Heti valjastin hevosen, Heti kukkaron kuristin, Kissan nahan kiinni käärin, Koivet solmisin kovasti; Enkä ennen lievittänyt, Vasta vouin vaatimalla, Verorahan huutamalla. Herrat veti vissit viivat, Kaksi kuuta[4] kuittihini. Kesti silloin kissan nahka, Vaikka ei nyt vasikan nahka.
Nyt on aika aivan toinen, Vouin luku loppumaton, Rahanpuute puuttumaton; Rästikirjat kiirehtivät, Nahka naukuupi punainen, Monen karja kirjan päällä, Alla ausionin hevonen, Pannut panttina kylässä, Hyvät ryysyt ryöstön alla. Herra teillä, toinen meillä, Ruunun käskyllä kovalla; Mikä piti pitkin maita, Toinen pyrki poikki maita, Lautamiehet laukun tuovat, Josta arkit aukiavat, Niiss' on rästit räknättynä, Nurkissa pahat numerot."
Ei ukko unessa ollut, Ei paljon valetta pannut; Vaan se oli sangen vanha, Muisti muinoiset asiat, Tiesi tämänaikaisetkin, Vaikka nuoret naurahteli, Pojat pisti pilkkojansa.
SAVONMAAN HERJAAMISESTA.
"Joka lassa lastatahan, Miessä mielehen tuleepi". Sananlasku sangen selvä, Valmistettu vanhemmilta, Heiltä mielehen otettu.
Minä miessä nuorempana Kävin kerran Kokkolassa. Kuulin kummia sanoja, Kuulin siellä Kainulaisen Maani miehiä manaavan, Sanovan Savon sioiksi. Tulin taas Turusta kerran, Hämäläisen hurjan kuulin, Ukon vanhan Urjalasta Savon miehiä sanovan, Roimahousuiksi hokevan, Pitäjiksi pieksukengän. Niin' en virkkanut mitänä, Sanonut sanoa puolta, Otin muistoksi mukaani, Vasta annan vastauksen, Kun on vuosia kulunut, Jäänyt jo ajasta siitä Kyllä kaksin kymmeniä. Kuules kunnon Kainulainen, Oivalla Hämehen ukko, Kun sanon pari sanoa: Ei ole maata miehetöntä, Kirvehetöntä syleä, Ei sieä sian nimeä Ylisummahan sanoa. Kukas nyt ei kuuta tunne I'ästä eneneväksi, Luotehesta loppuvaksi, Niin sano sitä siaksi.