"Sekalainen seurakunta", Tuon nyt tietävät tytötkin; Eikös hulluja Hämeessä, Kataloita Kainussakin, Samate Savonkin maalla. Vaan samassapa Savossa, Jos on joukko joutavia, Miehiä mitättömiä, Niin on toisia toella Ymmärryksen ystäviä, Isäntiä itsessänsä, Renkiä rehellisiä, Jotka kyllä joutuisasti Pystyvät pysäystöihin. Savoss' on samate vielä Oja-ukot oivalliset, Kannon vääntäjät väkevät, Nevan kuokkiat kotona, Jost' on leipämme levinnyt, Sahtikannumme sakonut, Puuropata paisununna; On vielä omantakeiset Muurimestarit mokomat, Semmoisia seppiäkin, Jotka taitavat takoa Niinkuin itse Ilmarinen. Löytyypi likeltä vielä Valurit ja varvalitkin, Niinkuin myöskin nikkaritkin; Etempätä ei nyt tuoa Pulskempata puukalua, Käsityötä käyvempätä Räätäliltä, suutarilta, Kuin on jo omassa maassa.
Sillä se sana syäntä Vielä nytkin vihlaiseepi, Koko maata miehinensä Sanoa Savon sioiksi, Roimahousuiksi hokea. En sieä sitä nimeä Osaksi oman pitäjän, Enkä huoli housujani Poikki polvesta sahata. Pitäköhät piukkapöksyt, Joill' on vaatetta vähemmän, Eli sukkia enemmän; Rohkenee tuo roimahousu Pieksukenkiä piteä, Saa tuo saappahat pyhäksi.
Jo sanon sanani toisen; Savoss' on samate vielä Melkiöitä mestaria; Harvoin on haettuna Hämeestä Harvoin Kainusta katsottu Käsitöihimme ketänä. Niin jo taasenkin tapahtui Suonnejoella suuri kumma: Mies on teettänyt tapulin, Opin käymätön osannut Kellotornin kelvollisen, Jok' on kaikelta kohalta Juuri julkinen rakennus. Kukas kummaksi sanoisi, Jos ne teettävät tapulin, Jotka koulua kokevat Monen mestarin mahista. Eipä hän opissa ollut, Ei toisen tekevän nähnyt, Eikä keltänä kysynyt, Kuinka pannahan perustus, Kuinka seinät seisonevat, Kuinka pylvähät pysyvät. Siin' on kellot kelvolliset Kohotettu korkealle; Ei se heilu, hemmahtele Soitettaissa sinne tänne; Sen on lattiat laveat, Siinä sillatkin sileät, Astuimet on aivan selvät, Käsipuut on käytävillä; Ei sen rapuilla ramaha, Ei putoa portahilta. Sama mies on saanut taion, Ymmärtänyt itsestänsä Uurimaakarin mahinkin; Itse tehnyt työkalunsa, Värkkitaattinsa takonna, Joilla taitaapi takoa Semmoisetkin seinäkellot, Joissa tiuku tiiman päästä Heleästi hellittääpi. Tämä kunnia tuleepi Ollin poika Pietarille, Jok' on syntynyt Savossa, Kasvanut kotikylässä, Olli Konttisen kotona, Seurakunnassa samassa, Jossa työtäkin tekeepi.
Eipä kaikki Kainulaiset, Puoleltana pohjolaiset, Eikä myös etelän miehet Opi näitä itsestänsä, Tule selväksi sepäksi, Pääse päälle sittenkänä, Vaikka vissin viisi vuotta Use'in ovat opissa Toisen mestarin tykönä. Rakastetut Rantalaiset, Arvoisat Hämeen asujat, Kelpo miehet keskimailla! Elkäte pahaksi panko, Jos ompi jotain sanottu, Maamme puolesta puhuttu; Saa siltä hyvin piteä Itsekukin kunniansa, Kellen kunnia tuleepi. Monta maassa, maa monessa, Niin ennen isät sanoivat.
Kosk' on nyt sanani kaikki Savolaisista sanottu, Niin on kyllä kerraksensa. Eipä laiskempi lukia Katso kaikkia tätänä.
SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURALLE.
Soisin Suomeni hyväksi, Kaupunkini kaunihiksi, — Sananlasku sangen vanha, Mutta vielä muistettava. Kyll' on Helsingin kylässä Ajastaikoja asuttu Vissiinkin satoja viisi, Vaan onko vähän vajaalle Eli päälle pikkuruisen, Empä tuota tarkoin tieä. Vaan ei ennen Helsingissä Sija ollut oppineitten, Koti korkeasukuisten, Istunta isojen miesten; Oli Turku toimellansa, Koulun korkean kotina. Siinä oli oppihuone, Aikansa akatemia, Paikoille pari satoa, Kyllä kymmeniä vajaalle.
Vaan se Suomen suuri äiti Turku tuli turmiolle Tuimassa tulipalossa, Rikki rinnoilta repesi; Niin silloin nisätkin kuivi Äi'iltä imettävältä. Lapset laajalle hajoili, Isät kulki itkusilmin Kohen päivän koittamista, Auringon ylenemistä, Saivat sijan Helsingissä, Niinkuin Lothi muinoin löysi, Zoarissa sai sijansa, Tultuaan tulipalosta Sotomasta sorretusta.
Filosohvi, suuri viisas, Plato laittoi ensimmäisen Akatemian, aloitti Kreikanmaalla mainiolla; Osti maata maksun eistä, Akatemolta lunasti, Johon koulunsa kohensi, Alusti akatemian. Siitä saivat sitte muutkin, Alkunsa akatemiat. Saksan maill' on ennen saatu, Sitte Ruotsissa ruvettu, Viimein saatu Suomessakin Jo sija sille nimelle.
Suokohon Jumala suuri Aina kunnian asuvan, Herra'uen Helsingissä, Liiton arkin liikkumatta! Että oikeus olisi Varsin vahva ja totinen, Että oppi onnellinen Olis oppihuonehissa, Vielä muuta viisautta Mielimäärältä mitata; Koska se on pääksi pantu, Suomen ruunuksi ruvennut, Korotettu keisarilta.