Suuri kiitos, suuret herrat, Viisa'uen viljeliät, Toimen totiset jäsenet! Vaikka kielet korkeatkin Ymmärrätten, yhtä kaikki Suvaitsette Suomen kielen Kasvamista, karttumista, Annatten apusanoja, Valmistatte valkeutta Syänmaissa syntyneille Kaunihilla kirjoillanne, Että peittyisi pimeys, Sumu kansasta katoisi. Että valkeus vapaasti Leviäisi lentämällä Linnun siivillä sijahan. Se on kiitos kirjoitettu, Sanottu Savon kylistä, Annettu alamajoista, Miehiltä mitättömiltä, Osotettu oppineille, Jotka ratki rakkahasti Suvaitsevat Suomen kieltä, Ottavat opin tiloille Savon raakoja sanoja, Talonpoikaisten puheita.
Mont' on miestä maakylissä Sa'an yheksän ajalla Opin kasvoja katsellut, Toimen tietä tunnustellut, Ett' on kirjat kaikellaiset Oppineilta ohjattuna, Lahjoitettu lapsillemme; Siihen on sivulle vielä Annettu aviisikirjat, Saatu lehet lentämähän Talonpoikien tupihin, Että yksinkertaisetkin Saavat mieltänsä mitata, Järjen jousta jännitellä, Ulkomaankin uutisilla. Juuri on sitä jamoa Ajatellut Suomen seura, Kun on Kultalan asiat Suomen kielen kirjoittanut, Että kieli kirkastuisi, Sekä mieli virkistyisi Aivan uutehen elohon, Missä on vanha vaillinainen. Moni kirja kiitettävä Ompi aikojen kulussa Tullut ennenkin tutuksi, Tuskin toista tuon näköistä, Kuin on kirja Kultalasta. Mikäs paikka on pahasti Toivoselta toimitettu, Eli Elsalta enemmin? Kylläpä joka kylässä Aivan tälläkin ajalla Olis työtä Toivosellen, Ehkä vielä Elsallenkin. Sangen on sanat somasti Joka miehen mieltä myöten Siihen pantuna sisälle. Välistä lukian luonto Vesisilmäksi vetäypi, Toisin paikoin taivuttaapi, Liikuttaa lukian luonnon Hypätä hyville mielin. Se paras papin rukous Herättääpi harta'uen; Se Suomen paras pakina Syäntä sytytteleepi, Kaikki käypi kaunihisti: Jost' on kiitos kirjoitettu, Sanottu Savon ukoilta Teille, taitavat tekiät, Hyvät herrat Helsingissä! Empä tieä, enkä taia Tehä teille kumminkana Parempata palkintoa Laitetuista lahjoistanne.
VIINASTA.
Kuules viina kun ma laulan, Kuules, putelli, puheeni! Empä moiti mahtiasi, Enkä voimias vähennä: Olet kyllä oiva ruoka, Siivosyöjälle suloinen, Joka ryypyn ryyppäjääpi, Harvoin kaksi kallistaapi, Kolmannest' ei konsa huoli.
Kuinka kultainen kuleksit, Herran lahja heitukselet Syämessä syömättömässä, Eineryyppynä esite Annat aamusta varahin Ruokalystin ruumihille. Vaan jotk' ovat ystävänä Suunsa kanssa suuttumatta, Hankkivat halulla siihen Kaikin aioin kaatamista, Niillen on ikänsä ollut Viina varsin määrällinen, Eikä se sukua katso, Eikä säätyä eroita.
Teki se ennen tengan reiän Talonpojankin povelle; Potkaisi se porvarinkin Kauppakaaret kallellensa. Saavutti se saarnamiestä, Pani valmihin papinkin Uuellehen teinin teille, Lipan leualta pudotti, Laulatteli lukkareilla Väärän virrenkin välistä. Toimittaapi toisen kerran Tuomaritkin tuhmoiksi, Lautamiehet laitteleepi Juttumiesten mieltä myöten: Käymähän käräjämiesten Arkun kautta kaiket öiset, Josta sitte päivän päällä Kyllä torkkuvat tuvissa, Oikeutta istuttaissa, — Virka vaihtui kohmeloksi, Oikeus unennäöksi.
Se se seppiä pilaapi, Suutaria, räätäliä, Äkäiseksi ärryttääpi, Viepi tukkanuottasille. Vielä vaimotkin vetääpi Penkin päähän pyllyllensä; Lakki päästä pyörähtääpi, Pois nokka nenän kohalta, Joita varjele Jumala Näkemästä, kuulemasta! On outo nähä näkevän, Kumma kuulla kaukaisenkin.
Vasta minä vangoillani Oivalsin tämän asian, Kuinka kunnia meneepi, Aleneepi miehen arvo, Kaikki rakkaus katoopi Entisiltä ystäviltä, Miesi velkahan veäksen, Joka ryyppääpi rysyltä, Viinan viljasta elääpi Monet päivät pääksyttäisin. Maailman makea seura, Tapa vanha tarttuvainen, Jot' ei arvata alusta, Saapi semmoiset vahingot. Sill' on sielulla enemmän Tekemistä tuonelassa. Kun on kuolema tukinnut Kulkun kuohuvan peräti, Vettä viepi viimeiseksi, Hunajasta ei hän huoli, Eikä viinoja valitse.
Yksi on ankara asia, Joka täällä tutkintoa, Varoitusta vahvempata Ihmisiltä ansaitseepi. Kun jo kasvavat musikat Kaksin kupin kaatelevat, Ett'ei matkoilla evähät Eikä määrätyt rahaset Kestä keskitiehenkänä.
Kunpa häntä kuusin markoin Poika pikkuinen paneepi, Sievä siit' on sitte tulla Kolmen taalerin kohalle, Tott' on tolppa irtanaissa, Eikä lou'usta lukua, Vähä riksistä rätinki.[5] Uskaltaapa ukko vielä Toisellensakin tokaista: "Ele ystäväin, pakene! Seisoksele näillä seu'uin, Niin saat suuhusi sinäkin; Minä annan aika ryypyn, Enkä heitä huomeneksi."