Vanhin kuitenkin sanoopi: "EeIl' on työtä tyttärillä, Pojilla jälestä siitä."
Mari katsoi karsinasta, Katsoi silmällä kahella, Niinkuin heinän hempeyttä, Tuota suurta sukkeluutta, Kielevyyttä Kettus-poian, Venäläistä verraksensa.
Mari vuoteita tekeepi, Teki vuotehet olilla, Johon Kettu seisahtaapi. Mari vierehen vilahti Vuokin poian vuotehille, Öiksi yksille olille, Tuumasi ikuisen tuuman, Siin' olla meiän yhessä. Kaks oli kaunista yhessä: Yksi oiva ompelia, Mari luo'un langan luoja.[13]
PAAVO TUOMINEN.
Paavo Tuominen oli talonpoika ja seppä Haatalän kylässä Maaningalla ja tunnettu runojen tekiänä. Hän oli syntynyt v. 1769 ja kuoli 1827. Naimisissa oli hän Stiina Savolaisen kanssa. Muita tietoja ei hänestä ole, vaan että hän vilkkaasti seurasi v. Beckerin "Turun Viikkosanomia" 1820-luvun alulla ja niiden harrastuksia Suomen kielen eduksi, osoittavat alempana painetut kaksi runoa, jotka Tuomisen omalla kädellä kirjoitettuina löytyvät Beckerin uudempain runoin kokoelmassa Suom. Kirjallisuuden Seuran kirjastossa.
SUOMEN KIELEN SORROSTA.
Mieleni minun tekeepi, Aivoni ajatteleepi Muutamillen muistutella, Suomen kielen sortajillen: Mielitkös miesi piteä Juonta niihen Juutalaisten, Jotka kielsit kansan kielen Sanheribilta sanoa?[14] Palajapas Baabelihin, Työhön tornin toimettoman, Tutki kunnolla asia, Mieti mielellä hyvällä, Kelt' on kielet kirjoitettu, Kelt' on punnittu puhehet. Etkös soisi Suomen kieltä Paperillen pantavaksi, Suomalaisten suosioksi, Talonpoian tarpehiksi. Vaikka kyllä kyntömiesten Suonet sormia vetävät, Pakottavat peukaloita, Kinttuja kivisteleepi, Auki maat avattaessa, Puhki pellot syöstäessä, Josta vilja virkoaapi, Matkustaapi maan makea Hyvän herrani hovihin, Keisarini kammarihin — Jonka on Luoja lahjoittanut, Antoi armias Jumala Suomen kansallen katoksi, Perehellen peitteheksi, Jonka alla armon siiven Rauhan rakkahan povessa Oleskella oomme saaneet, Suojassa Isän suloisen, Tule veikka vierelleni, Luokseni Jumalan luoma, Katkaise kanalta höyhen, Sulka kultainen kukolta, Ota läkkiä lävestä, Hormin pohjasta hotaise, Anna soia Suomen kielen, Pauhata paperin päällä!
SUOMEN KIELEN KASVANNASTA.
Kyllä on syytä Suomalaisten, Tapa vanha talonpoian Runolaululle ruveta, Sanat pääksen solmiella. Laula, laula Suomalainen, Kaunis kielikumppalini, Nosta nokkasi noesta, Pääsi painosta ylennä! Sanat vaa'alla valitse, Puhehesi puntarilla, Ilolla isiä kiitä, Jumalata julkisesti, Kuin on suonut Suomen kielen Oppihin otolliseksi, Parannuksen alle pannut, Jota on kauvan kaivattuna Talonpoikaen taloissa, Kun ei tuttu tuomarilta, Raatiherroilta hyviltä Suomen kielen kirjoitusta. Vaan nyt juohatti Jumala, Kielten tuntia tukitsi Miesten mielehen hyväen, Oppineihen otsaluuhun, Jotka alkoi aprikoia Poletun puheemme puolta, Tuosta toiste toivotahan Suomen parallen parannus. Miehet ennen matkan mietti, Urot raivasi ratoja. Piä Beckeri pelisi, Hyvä herra huomiosi, Saata Suomellen sanoja Suomalaisten suun sisähän. Niinkuin rautaista raetta, Somerota santavuoren, Miliona miestä päällen, Puoli poika huittiollen, Jotka viskovat vipuina, Ulos ampuina ajavat Muihen kielten murtehita, Venskan vieraita sanoja: Että Suomen suuri raati, Siihen suostuisi senaati. Luoja teillen lainattahan, Antakohon Armon Herra Mielen mestarin parahan, Opettajan oivalluksen Kielen juurta jatkamahan, Vaan ei mökön mieltä myöten.