PEKKA SALLINEN

Kertomus 1808-09 v. sodasta

I. VOITTORETKI.

I.

Riehuissa sodan, vaaroissaan,
Mi miehuus väellä tuolla,
Maa raukka, kuinka taisitkaan
Niin rakastettu olla,
Noin kallis kuinka olla voit
Kuin pettua vaan leiväks soit!

Näin laulaa kuolematon runoilijamme Runeberg Suomen kansasta, jonka luonteen sodat, vainot, sorto ja nälkävuodet, sanalla sanoen kaikki kärsimykset ja onnettomuudet ovat karaisseet. Monesti on kansamme ollut häviämäisillään, mutta verivainioilla ja esi-isäin autioksi jääneillä asuinpaikoilla kasvoi uusia sukupolvia, jotka alkoivat huomaamistaan huomata tulevaisuutensa riippuvan kaikkein yhteisistä ponnistuksista. Sentähden pakosta yhdyttyä, sota-aikain lähestyessä Suomenmaata, tahtoivat Karjalaiset joka mies puolustaa maataan. Useimmissa sodissa jäivätkin he oman onnensa nojaan, etenkin kun viholliset äkkiä samosivat heidän kotitienoihinsa. Tällä tapaa olivat he etumuurina Venäjän kasvavaa valtaa vastaan ja saivat siitä hallitukselta palkkioksi kaikenlaisia etuja, mutta olivat velvolliset puolustamaan valtakunnan rajaa. Sen lisäksi annettiin heille aseita ja upseereja, jotka pitivät yleisiä aseharjoituksia. Siitä saivat alkunsa Karjalan vapaajoukot, jotka muodostivat n.s. "Suomen sotilasrajan." Vuosisatojen kuluessa kunnostivat nämät itseään, ja Karjalan suksimiehet ja kivekkäät ovat saavuttaneet suuren maineen. Rajaseudut olivat siis hyvin varustetut, ja kun 1808-09 v. sota syttyi, ryhtyivät Karjalaiset innolla aseihin, suojellakseen synnyinseutuaan.