Saatuaan tiedon sodanjulistuksesta, pitivät pieliseläiset ja nurmekselaiset kirkonkokouksen, jossa he muun muassa valitsivat päälliköiksi talonpojan Olli Tiaisen ja nuorukaisen Iisakki Steniuksen, jota kotiseudulla sanottiin "ylioppilaaksi."

Näiden ensi toimena oli hankkia miehilleen aseita. Pieliseläisillä oli kyllä 130 kiväriä, joita säilytettiin kirkon parvessa, kahdessa kirstussa. Edellisestä sodasta asti oli myöskin muutamia satoja latinkia ja pari rumpua lähelle kirkkoa kaivetussa kuopassa. Kun tämä ei riittänyt, läksi Tiainen Kuopioon Savon prikaatin ollessa siellä ensikertaa tässä sodassa. Kronstedt antoi hänelle 100 kiväriä ja joukon ampumavaroja ja nimitti hänet rajakatteiniksi. Uuden arvonsa merkiksi sai Tiainen vaskisen hatussa kannettavan Karjalan vaakunan ja maata laahaavan sapelin.

Heinäkuun keskipaikoilla v. 1808 marssi venäläinen päällikkö Aleksejeff rajan yli 1,300 miestä muassaan ja saapui kohta Joensuuhun, jota puolustamaan oli keräytynyt joukko talonpoikia. Mutta elatusvarojen puutteesta läksi osa heitä kotiinsa, eikä puolustus siis ollut kyllin tehokas.

Sivumennen oli Aleksejeff lähettänyt Tohmajärveltä Koveron kautta Enoon päin majuri Scheenen johdolla 200 rakuunaa, kuuluttaen samalla Karjalan kaikissa kirkoissa, ett'eivät asukkaat saisi ankaran rangaistuksen uhalla ryhtyä aseihin. Vast'edes saamme nähdä miten Karjalaiset vastasivat tuon venäläisen kenraalin kuulutukseen, joka ei tosiaan tiennyt kenen kanssa hänellä nyt oli tekemistä.

II.

Keskellä Mönninvaaran kylää on osaksi viljelty, osaksi synkkää metsää kasvava vuoren harjanne, jota nimitetään Kurjan kallioksi. Siihen aikaan, jota kertomuksemme koskee, sijaitsi siellä reheväin viljavainioiden keskellä pitkä ja maalaamaton talo luukku-ikkunoineen.

Sen isäntä, Mikko Eronen, oli hankkinut sen uutteralla työllä nuoruudesta asti ja oli nyt Mönninvaaran varakkain talollinen. Taistelussa metsänpetojen kanssa, jotka useinkin raatelivat karjaansa, kehittyi hän vahvaksi, rohkeaksi ja viekkaaksi. Muuten eli hän rauhassa perheensä kesken, johon kuului paitsi hänen vaimoaan ja tytärtään, hänen veljensäkin ja muutamia palvelijoita.

Eräänä kauniina kesä-aamuna, Erolan perheen syödessä aamiaista, syöksi sisään Maija, lähellä asuva mökkiläisen leski, hajalla hapsin ja säikähtyneen näköisenä.

"Mitä nyt?" kysyi Mikko uteliaasti, nousten pöydästä.

"Sarvingista päin tulee notkossa joukko sotaväkeä; ratsastavat että pöly pilviksi nousee!" änkytti Maija tullen pöydän ääreen.