"Feodor, vie hänet sitten varmaan paikkaan, ett'ei kukaan näe häntä!" virkkoi hän hätä-hätää porstuassa.
Nousten ratsaille ja ottaen puolipyörtyneen tytön eteensä satulaan, käski Ivanoff miehiänsä sytyttämään risukimput.
Liekit alkoivat kasvaa tavattoman nopeasti. Kuivat seinät paloivat pian jokapaikasta ja viiden minuutin kuluttua oli talo ilmitulessa.
Nähtyään tekonsa onnistuneen, läksi Ivanoff joukkoineen pihasta.
Töin tuskin pelastui Anna varmasta kuolemasta. Luutnantin antama isku sai hänet vaipumaan uudestaan maahan. Kauhistuksella kuuli hän, kuinka liekit alkoivat roihuta ja ponnisti viimeiset voimansa päästäkseen ulos. Seinät alkoivat varistua. Töin tuskin hoiperteli Anna pihalle, jossa hän tunnotonna vaipui maahan.
Venäläiset olivat jo ratsastaneet aitan kulmaan, kun joukko talonpoikia ryntäsi esiin pirtin takaa, ampuen viisi rakuunaa. Taistelu tuli kohta yleiseksi; venäläiset sulkivat päällikkönsä ja hänen taakkansa piirin sisään, valmiina puolustamaan itseään viimeiseen saakka. Seuraavalla kuuIaruiskulla kaatui heitä parikymmentä. Ivanoffin ratsu kompastui ja hän kaatui taakkoineen, mutta nousi vihasta kuohuen, tempasi pistoolinsa ja syöksi Pekka Sallista vastaan, joka vartoi häntä.
"Konna", huusi Pekka kohottaen pyssynsä, lyödäkseen sillä luutnanttia päähän, mutta tämä ehti väistyä syrjään iskun edestä.
"Nyt olet kuoleman oma!"
Hänen kätensä vapisi vihasta niin, että hän ei osannutkaan vastustajaansa, vaan ampui sen sijaan Juhanan, joka riensi avuksi pojalleen, heittäen samalla henkensä, kaatuen Pekan jalkoihin. Samassa tekivät talonpojat Tiaisen johdolla toisen hyökkäyksen. Venäläisten täytyi peräytyä.
Huomattuaan isänsä kaatuneen, syöksi Pekka kostoa huutaen vihollisten päälle, lyöden ympäriinsä kuin vimmattu. Vihdoinkin vaipui hän veren vuodatuksesta maahan, huomaamatta suomalaisia, jotka tulivat hänelle avuksi.