Hän ei uskaltanut tehdä Pekalle mitään pahaa, vaikka hänen sydämensä kuohui koston himosta, eikä ollut häntä tuntevinaankaan. Gerngross voi näet kaivata vankia häntä tiedustellakseen.
"Missä naiset?" huusi Feodor. "He eivät ole tuvassa!"
Ivanoff katsoi ympäriinsä.
"Niin, linnut ovat lentäneet tiehensä, sillaikaa kun taistelimme tämän hirtehisen kanssa. Oma syyni, etten lukinnut ovea! Mutta vankimme saa antaa meille tästä tehokkaan korvauksen."
"Haa konna, nyt et saanutkaan heitä!" huudahti Pekka. "Kirje on kyllä sinun, mutta armaani on — poissa."
"Tunnen ken olet", virkkoi Ivanoff raivoissaan. "Malta, vielä kerran saat katua kauppaasi, kun estelet minua."
* * * * *
Huomattuaan jääneensä yksin tupaan ja kuullen taistelun melskeen vetäytyvän ovelta, päättivät naiset karata. Se onnistuikin. He tunsivat seudun tarkkaan. Anna oli kotoisin täältä päin. Löydettyään maantien, tapasivat he siellä muutamia enolaisia, jotka vihollista pakoon kiiruhtivat tavaroineen pohjoiseen päin ja saapuivat heidän kerallaan Ahvenukseen. Siellä kohtasivat he omaisensa ja koko Tiaisen joukon, joka jo valmistausi ottamaan vihollisia vastaan hyvillä tervetuliaisilla.
* * * * *
Saatuaan nähdä Malmin kirjeen, jonka sisällön Ivanoff tulkitsi, päätti Gerngross kääntyä Joensuuhun, Malmin niskaan. Hänen joukkonsa, suurimmaksi osaksi ratsuväkeä, saapui pian perille — mutta liian myöhään. Malm oli jo vetäytynyt Taipaleelle ja Dolgoruki anastanut Joensuun, josta hän sittemmin läksi ajamaan suomalaisia takaa. Paitse Malmin joukkoa, oli Taipaleella Karjalan keveän rakuunarykmentin päällikkö, eversti-luutnantti Adolf Ludvig Christiernin ja 300 miestä hänen joukkoaan. Nyt osoittivat suomalaiset erinomaista urhoollisuutta, torjuessaan kaikki vihollisten hyökkäykset ja tehdessään heille melkoista vahinkoa mutta Sandelsin täytyi kutsua Christiernin osasto luoksensa Toivalaan, ja Malmin pian seurata samaa tietä.