Näin oli venäläisille onnistunut Karjalan puolelta pakoittaa Sandelsia vetäytymään Toivalasta, mutta paljon oli sitä ennen taisteltu ja tapeltu. Suomalaiset peräytyivät, mutta kunnialla; vihollisten ylivoima oli liian suuri.
Lähteissään Joensuusta, oli Dolgoruki nimittänyt kollegia-asessori Otto von Fürstenbergin maaherraksi Karjalaan, jota hän jo piti kokonaan valloitettuna. Gerngross läksi Tiaista vastaan.
III.
"Kuolo on raskas, mutta välistä on elo raskaampi."
Ibsen.
Pohjoispuolella Joensuun kylää sijaitsi pieni mökki, jota vartioi kaksi sotilasta.
Käykäämme sisään. Mustuneella lavitsalla istuu nuori kalvakka mies, nojaten päänsä käsiin. Hänen jääkäri-pukunsa on jo likaantunut ja paikoin revennytkin, hiukset karhoittavat, ja kolkosti tuijottaa hän lattiaan, luoden välistä silmänsä kehnoon atriaan, joka seisoo ikkunan laudalla.
Kolme viikkoa oli Pekka jo ollut suljettuna tuohon kurjaan hökkeliin. Alussa lievitti hänen vankeuttaan pari onnettomuuden toveria, seudun asukasta, jotka venäläiset olivat tavanneet aseissa ja sentähden vanginneet. Heille kaikille luvattiin anteeksi-antamus, jos he vannoisivat uskollisuuden valan Keisarille. Kova vankeus pakoittikin kaikkia muita paitsi Pekkaa tekemään sitä, ja niin pian kuin he vannoivat, pääsivät he vapaiksi. Pekka jäi siis yksin. Huomattuaan hänen uppiniskaisuutensa, kovensivat venäläiset vähitellen hänen vankeuttaan, luullen siten saavansa hänetkin seuraamaan toisten esimerkkiä.
Ivanoff, joka oli hankkinut itselleen vankein komennon, raivosi etenkin häntä vastaan, mutta Pekka oli järkähtämätön. Hän teki kyllä tuhansia pako-suunnitelmia, mutt'ei voinut panna niitä toimeen. Sentähden päätti hän odottaa toveria.
"Tämä elanto muuttuu päivä päivältä yhä pahemmaksi", mutisi hän. "Mutta min'en ole luotu riutumaan tässä kurjuudessa… minun täytyy päästä täältä… sotilas-valaani en tahdo rikkoa kuitenkaan. Kinnunen ja hänen kumppalinsa vannoivat kyllä päästäkseen täältä, mutta se on heidän asiansa…" Hän nousi ylös ja katsoa tuijotti saarille. "Ah isäni… isäni… minun täytyy kostaa… kotini katto näkyy puiden välistä… Ansaitsenko todellakin tämmöisen koetuksen, saadakseni Elsan… Kärsinyt olet sinäkin! Kirottu olkoon se konna, se — —" Pekka istuutui lavitsalle niin kovasti, että lahonnut lauta meni poikki ja hän kaatui lattialle. Hämmästyksissään hän ei huomannut Ivanoffia, joka tuli sisään iso paperi kädessä. Nähdessään Pekan noin kummallisessa asemassa, täytyi hänen nauraa. Pekka huomasi sen ja raivostui.