Vaikka kuten edellä näimme Juteinista on tehty suurempi sankari x:n ja z:n sekä vanhemman oikeinkirjotuksen vastustajana, kuin mitä hän todella oli, niin on hän kuitenkin Renvall'in ja omienkin mielipiteittensä toimeenpanijana ja lainakirjainten teoreettisenakin vastustajana siksi merkittävä, että »Mnemosyne» v. 1820 »johtaa osaksi hänestä suomen kielen oikeinkirjotuskriisin». Hän ei kuitenkaan »Mnemosynessä» itse oikeinkirjotuskiistaan ottanut osaa.
Juteinilla oli jo, kuten olemme nähneet, monta tointa: maistraatinsihteerin, notarius publicus'en, laivanmittaajan ja raamattuseuran sihteerin. Tästä viimemainitusta sihteerintoimesta hän kuitenkin edellisenä kuukautena luopui, kun hänelle vielä näiden muiden tehtäviensä lisäksi helmikuun 28 p:nä 1822 uskottiin sihteerin toimi Viipurin majotuslautakunnassa. Tämän lautakunnan kirjurina hän sitten oli vähän päälle 10 vuotta eli toukokuun 18 p:ään 1832.[43]
V:na 1821 ilmestyi Viipurissa kuukauslehti Wiburgs Mancherley. Sen palstoilta en ole mitään Juteinin kynästä lähtenyttä tavannut. Mutta kun saksankielinen viikkolehti »Wiburgs Wochenblatt» ilmestyi vv. 1823-1832, niin Juteini sille v:na 1824 viehättyi antamaan yli 30 aika pirteätä ja niistä monta kaunistakin runoaan, mitkä suomenkielisinä painettiin 25 numeron lisälehteen hyvälle paperille. Niinkuin myöhemmin näemme, Juteini niistä sekä uusista sepitelmistään sitten v:na 1826 muodosti runovihkonsa »Runon Tähteitä», mistä kaikesta näemme Juteinin mielentilan taas täysin tasapainossa ja hänen runoilijamaineensa korkeimmillaan.
»Ett'ei ihmisen ole hyvä yksinänsä olla», vaan että hän tarvitsee »avun, joka on hänelle sopiva», se raamatun lausuma totuus näkyy myöhään täysin Juteinille selvinneen, koska hän, jo kauan »avuttomana» oltuaan, vasta 44 vuoden vanhana osasi sen omaan kohtaansa sovittaa, poistaa tuon epäkohdan ja v. 1825 mennä naimisiin.[44] Hän solmi silloin avioliiton itseänsä yhdeksän vuotta nuoremman, entisen emännöitsijänsä Katharina Margaretha Blank'in kanssa. Tästä aviosta heille syntyi marraskuun 18 p:nä 1827 heidän ainoa lapsensa: poika Joël Jacob.[45]
Vähin oli haihtunut se mielipaha, minkä Juteinissa pappien kesken levitetyt, jo edellä mainitut häväistysrunot herättivät; ja vähitellen oli hän, avioliiton rauhaisaan satamaan elonsa purren ankkuroituaan ja vähä sitä ennenkin, taas alkanut etsiä viihdykettä hänelle jo niin rakkaaksi käyneestä kirjallisesta toiminnasta, kun jo uusi rajumyrsky hänen elämänsä merellä juuri tästä kirjailemisesta johtuneista syistä taas tätä elonpurtta tuiverrutti ja sai sekä hänet itsensä että tietenkin myös hänen elämänsä kumppanin jo avioliittonsa alkuaikoina arkaillen kysymään, miten heidän elämänsä onnen kävisi, kaikkoaisiko ehkä heidän perheonnensa heidän luotaan nyt kokonaan, kun rajusää vinhana vallitsi heidän odottaessaan juuri samana syksynä perillistä, ja voisiko odotettu suuri perhetapahtuma ensinkään tällaisissa olosuhteissa onnistua. Lukija voi vähin ehkä jo aavistaa mitä Juteinin elämää synkistävää tapausta tarkotamme, kun edellä jo viittasimme siihen, että maamme prokuraattorinvirkaa silloin hoitava, hänen entinen kuvernöörinsä, Carl Walléen häntä vainosi kerettiläisyydestä hänen vuonna 1827 julkaisemansa kirjan »Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen» johdosta. Tämän kirjan luvattomasta julkaisemisesta sekä siitä tavattavista kerettiläisyyksistä käytiin kauan oikeutta Walléen'in alotteesta tai ehkäpä, niinkuin tämä eräässä kirjeessä mainitsee, kenraalikuvernööri Zakrewskyn käskystä. Tästä oikeusjutusta ja myöskin lyhyesti kirjan sisällyksestä on meillä myöhemmin eri luvussa selostus, joten ei tarvitse tässä yhteydessä sitä laajemmin esittää, mutta koska tämän Juteini-elämäkerran kirjottajalla, vasta sen jälkeen kun hän jo tuon selostuksen oli painattanut, oli tilaisuutta käydä Viipurissa itse tapahtumain paikalla ottamassa sikäläisistä arkistoista tarkemmin selkoa oikeudenkäynnistä siellä sekä Anteckningar-kirjan ennen kuulumattomasta lopullisesta kohtalosta, niin suotakoon hänelle oikeus tässä esittää se, minkä hän tuossa mainitussa luvussa, jo ennen esille tuotujen tietojen lisäksi asian valaisemiseksi kertoa voi.
[Kuva: Tämä kuva on valokuvajäljennös kansallismuseon Juteini-kuvasta. Kuvan vieressä oleva koriste nimikirjotuksineen on kuvan norsunluulaatan takapuolelle tehty. (Vrt. A.V. Koskimiehen kirjotusta näistä kuvista »Aika»-lehden maalisk. n:ssa 1913).]
Syyskuun 13 päivänä 1827 jätti kaupunginviskaali J.A. Krogerus Viipurin kämnerioikeudelle Suomen prokuraattoriviraston ruotsinkielisen memoriaalin,[46] jonka sisällyksen suomeksi selostamme täydellisesti myöhemmin, sekä pyysi, että kämnerioikeus määräisi ajan (»Termin») sitä oikeusjuttua varten, minkä hän aikoi Juteinia ja kirjanpainaja Anders Cedervaller'ia vastaan nostaa Juteinin luvattomasti julkaiseman ja Cedervaller'in samoin luvatta painattaman »Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen» nimisen kirjan johdosta. Tätä Krogerus'en pyyntöä noudattaen oikeus päätti, että hänen virallisena syyttäjänä tulisi saman kuun 18 päiväksi sanotussa suhteessa samaan oikeuteen kutsua Juteini ja Cedervaller.
Kun sitten Juteini ja Cedervaller syyskuun 18 p:nä olivat oikeuden edessä, luettiin heille edellisen istunnon pöytäkirja, mikäli se heitä vastaan nostettua oikeusjuttua koski, sekä kehotettiin ensin Juteinia jättämään selityksensä prokuraattorinviraston virkamemoriaalissa esitettyihin syytöskohtiin. Juteini tunnusti olevansa Anteckningar-kirjan tekijä; mutta koska sitä vastaan syytteessä tehdyt muistutukset olivat sitä laatua ja sen arvoisia, että ne vaativat vakavaa harkintaa, niin pyysi hän saada kirjallisesti vastata niihin sekä, että kappale sanottua kirjaa, minkä prokuraattorinvirasto virallisen syyttäjän kautta oli kämnerioikeudelle jättänyt, annettaisiin hänelle apukeinoksi selityksen laatimista varten.—Cedervaller vuorostaan ilmotti, että hän kirjapainostaan oli julkaissut kaikki[47] Juteinin kirjottamat kirjat, ja että tämä jokaisessa esiintyneessä tapauksessa oli sanonut Cedervaller'ille mikä kirja olisi sensuroitava mikä ei. Kun Juteini oli painettavaksi jättänyt kyseessäolevan kirjan, oli hän vakuuttanut, ett'ei se sisältänyt sellaista esitystä, joka olisi alistettava sensuroitavaksi, sekä luvannut vastata kaikista niistä seurauksista, joiden alaiseksi Cedervaller saattaisi joutua. Ja tämä oli sitäkin vähemmän ruvennut lukemaan käsikirjotuksen läpi, kuin hän otsakkeesta Anteckningar af Tankar i Varianta ämnen ei mitenkään voinut aavistaa, että se sisältäisi uskonnollista esitystä; minkä kaiken johdosta Cedervaller pyysi saada lukea viattomuutensa hyväkseen.—Kun sitten Juteini oli myöntänyt, että hän oli luvannut Cedervaller'ille vastata—ei seurauksista, mutta kaikista niistä sakoista, joihin tämä voitaisiin langettaa sanotun teoksen julkaisemisesta, niin oikeus päätti myöntää hänelle lykkäystä kirjallisen selityksen antamista varten saman kuun 25 p:ään, jolloin hänen 20 hopeatalarin sakon uhalla oli annettava selityksensä sekä samansuuruisen uhkasakon uhkaamana myös tuotava takaisin nyt lainaksi saamansa kappale Anteckningar-kirjaa.
Kämnerioikeuden istunnossa syyskuun 25 p:nä jättikin Juteini tietysti takaisin oikeudelle Anteckningar-kirjan sekä useita arkkia pitkän »sanelun pöytäkirjaan» (Dictamen tili Protocollet!),[48] joka luettiin julki. Virallinen syyttäjä Krogerus pyysi saada tämän tekeleen perehtyäkseen siihen, koska hänellä sen laajuuteen nähden ei nyt ollut siihen tilaisuutta, voidakseen tehdä niitä vaatimuksia, joihin hänellä saattoi syytä olla. Juttu lykättiinkin seuraavan lokakuun 2 p:ään, jolloin virallisen syyttäjän—hänenkin sakon uhalla—oli oikeudelle tuotava takaisin Juteinin selitys sekä tehtävä loppuväitteensä.
Tässä selityksessään Juteini ensiksi huomautti, että häntä syytettiin Anteckningar-kirjassaan esittäneen sellaista, joka muka olisi ristiriidassa kristinopin periaatteiden ja dogmien kanssa. Siihen hän pyysi esittää seuraavaa: