[222] »Men jag måste här tillstå: i sångstycken af flere strofer, bildade efter andra Nationers Sångkonst, är det ganska svårt, och nästan gränsande till omöjlighet, om man ej då och då antingen dödar en sublimare tanke, eller råbråkar språket, att med ändelse-rimmet, och ännu svårare med dem bägge, alldeles noga, utan vridning af ord, afpassa hvarje stafvejse efter metern i alla motsvarande rader, nämligen: att alltid kunna finna till dem lika fallande ord. Så skiljaktiga äro de vanligtvis långa finska orden i deras stafvelse vigt. Likväl är det nödigt, att, i synnerhet uti stycken, ämnade till sång, välja orden så, att stafvelse-vigten, så mycket möjligt är, öfverensstämmer med sjelfva tonfallet».
[223] Juteinin oma ehdottama sana, jolla »svigtande» sana olisi käännettävä.
[224] Tämän yhteydessä huomautettakoon, että K.H. Asp'in kirjeen mukaan Lönnrotille 1/11 1840 on Juteini sananlaskujulkaisussaan käyttänyt Porthan'in sananlaskukoelmia hyväkseen.
[225] G.A. Bürger's sämmtliche Gedichte herausgegeben von Eduard Grifebach. I. Berlin. G. Grote'sche Verlagsbuchhandlung. 1889. s. 236. Taikka: Bürgers sämtliche Werke in vier Banden. Mit einer Einleitung und Anmerkungen herausgegeben von Dr Wolfgang von Wurzbach. Erster Band. Leipzig Max Hesses Verlag. (Elämäkerran lopussa vuosiluku:) 1902. Siv. 165.
[226] Anttila sanoo eräässä viivanalaisessa: »Selvimmin ilmenee vaikutus kirjotelmissa »Tankespråk. (tulee tietenkin olla: »Tänkespråk»!) ja »Tutkinnon aineita.» Osa tätä Anttilan »laudatur» arvosanaa varten tekemää kirjotusta on painettuna »Virittäjän» kaksoisvihkoon (N:ot 5 ja 6) toukokuulla 1913.
[227] Meidän sulkujen väliin lisäämät sanat. Vertaa: Th. Ziegler, Kasvatusopin historia siv. 314 seur.
[228] E.m.t. »Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur» siv. 11: »——der um die finnische Literatur hoch verdiente Jak. Judén, Magistrats Secretär in Wiburg, welcher durch verschiedene, mit Rücksicht auf sowohl seine eigene als seines Publicums äussere Lage, einzeln herausgegebene kleine Gedichte und vermischte Aufsätze auf die Bildung des Bauernstandes in Finnland thätig gewirkt hat».
[229] P. Päivärinta, »Elämäni» siv. 28 ja Eino Ieino, »Suomalaisia Kirjailijoita» siv. 108. Mitenkä erilailla sivistävää kirjallisuutta arvostellaan, riippuen siitä, osataanko asettua historiallisten olosuhteitten kannalle vai ei, siitä ovat yllämainitut Sanan Saattajan toimituksen (luultavasti pastori Ignatius'en, kuten ennen olemme osottaneet) ja Sjögren'in lausunnot yhdeltä sekä Päivärinnan toiselta puolen todisteena. Sillä Päivärinnan esitys on edellä mainitussa kohdassa seuraavanlainen: Hänen nuoruutensa aikana olivat hänen kotipitäjässään kortinlyönti, juominen ja tappelu yleisiä. Ja kuu hän oli joutunut vieraille ihmisille palvelukseen, niin hänkin joutui niitä harjottamaan muka miehuutta osottavina hyveinä, joita pyhäöinä ja -päivinä niin suosittiin, ett'ei silloin muuta ennätetty. Sitten hän lisää:
»Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin.—Se ei ole kummakaan että se niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään sivistyttävää maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, ei minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja kristillisyys yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, täytyi hakea huvitusta jostakin, ja se meni paremman ohjauksen puutteessa väärälle uralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät olleet siihen aikaan: Jutén'in »Piia pahoista hengistä» ja »Hoberg'in äijä», jotka jokainen osasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja kelvottoman sisältönsä puolesta eivät liene kansaa paljon sivistäneet. Kun näin oli asiat, ei ollut kansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään käsitettä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein niin kuin luontokappaleet— semmoinen aikakausi se oli». (Kuten näkyy, on Lagus'en matrikelin tietoon Juteinin nimien eri muodoista vielä lisättävä P:n käyttämä: Jutén!)
[230] Meidän harventamaa.—