»Armas Aleksanderimme wiimein Woiton-Ruhtinaasta astui Rauhan-Ruhtinaaksi wapauden, walistuksen wahwimmaksi wakuudeksi Rauhan siemen siunattawa ombi onnen kynnöksessä kaswamahan kyhvettynä kautta kallihin Isämme, jok' on kerran joukkoinensa lopettanut julmat juonet, sodan wanginnut werisen, joka Kaupungit kukisti, liikutteli Linnain muurit, poltti kodot paljahaksi, käänsi nurjin nurkka-kiwet, ryösti, riisti riiwattuna maasta kaiken makeuden.
Koska rauhan rakendanut oli Isä ihmisyyden, kansat kaikki keskenänsä yhdistänyt ystäwiksi, wasta säätti Walda-kunnat, wanhat Istuimet warusti, toiwon mukaan kungin kansan sitte Ruhtinaat sioitti Istuimille iäisille rauhan suojassa suloisen, jossa kaikki kukoistuwat, walistuskin walkeneepi; epä-luulon paksut pilwet kallistuwat, kukistuwat onnen (!) aamull' autuaalla, päiwän koittaissa pysywän; ilot, riemut ilmestywät waiwan woiteeksi elossa; siunaukset sadan kansan langeawat loppumata Rauhan Ruhtinaan ylitse.»
Runo Kiitos-Laulu. Rauhan Rakendajalle.» on aika sievä ja kuuluu:
»Sota nosnut surkeambi,
sortawambi
Wallat rundeli rumasti,
surun pilwi pimittäwä,
peljättäwä
meitä kauhisti kowasti.
Mutta meille korkeimmalda
Kaitsialda
rauha annettiin anottu,
joka särki sodan kilwet,
käänsi pilwet;
jo on kahleissa kirottu.
Siit' on sulle rauhan Suoja,
lewon Luoja
kiitos kaikkuwa kylissä,
kiitos kauan tulkittawa,
tunnettawa
sydämissäkin sywissä.»
Kolmas tähän vuonna 1815 julkaistuun runovihkoon sisältyvä runo oli, kuten edellä näimme, »Laulu ALEKSANDERILLE I.» Sen 8 säkeistöä, mitkä 1856 vuoden painoksessa ovat supistuneet vain 5:en ja mil'tei tuntemattomiin muuntuneet, kuuluvat alkuperäisessä muodossaan:
»Sota särki surullinen
ilon aiwan ihanan,
Aleksander armollinen
päätti kansain kapinan.
Walda-kundain wihat, wainot
pakenewat peljäten,
rauha, riemu, elon keinot
ilmestywät iloiten.
Kansoill' onnen osottaja,
jota joukot kiittäwät,
on nyt sotain sowittaja,
jotka surman siittäwät.