Suuri ihmisyyden aate, yleinen ihmisrakkaus tuli puheenaineeksi, ehkäpä tuo puhe toisinaan aiheutuikin todellisuudessa harjotetusta rakkaudentyöstä lähimmäisiä kohtaan. Se sai luonnollisesti Juteinista ihailijansa ja sen ilkeä vastakohta moittijan. Etenkin eläimiä hän piti ihmisen heikompina milt'ei veljinä, joita tuli niitäkin kohdella hellyydellä. Rääkkääjä sai hänestä aina kostajan.

»Filantropistit» olivat äskenmainitun inhimillisyyden apostoleja kasvatuksen alalla. Lapset olivat hyvyydellä taivutettavat hyvyyteen, hyveeseen; opetuksessa kaikkia keinoja käytettävä oppimisen saamiseksi huvittavaksi ja helpoksi; kartettava huolella kaikkea, mikä sen tekisi vastenmieliseksi; ankara kuri sen vuoksi poistettava; muistia ei niin paljon rasitettava, vaan sen sijaan ymmärrystä kehitettävä, ja opetettava saatettava itsenäiseen asiain käsittämiseen. Juteinin kasvatusta käsittelevissä kirjasissa tapaamme myöskin jossain määrin tähän suuntaan meneviä periaatteita, kuten tulemme myöhemmin näkemään.

Valistusaikakauden vaatimus, että yhteiskunnallisen kehityksen tulisi olla kansanvaltainen, johti hiljalleen luonnollisesti siihen, että suurten sivistysmaiden kansat täysin vapautuivat muukalaisen kielen ylivallasta. Kansankieli alkoi kelvata ilmaisemaan ajattelijain ja runoilijain mietteitä ja tunteita, jopa siihen määrin, että suurinta ja korkeinta, mitä kansanhenki milloinkaan näissä maissa oli yksilöittensä kautta synnyttänyt ja ilmoille tuonut, silloin kansankielellä, s.o. näiden ajattelijain ja runoilijain omalla äidinkielellä, esitettiin. Kaikkihan tunnemme, miten esimerkiksi saksankieli sulavasti taipui ilmaisemaan filosoofien Kant'in ja Fichte'n ajatuksia sekä suloisesti sointui runoilijakuningasten Schiller'in ja Goethe'n runoissa. Tämä kansallinen liike, joka antoi kansankielelle täydet oikeutensa, oli kuitenkin vielä jonkun aikaa siksi itsetiedoton, ettei ymmärtänyt kaikkia kansallishengen vaatimuksia toteuttaa. Vasta Hegel oli kuunnellut Saksan kansallishengen sotahuutoa: pois kaikki vieras sorto, missä ikänä se kansaa painaa, ja hän se vasta saattoikin saksalaiset kansallisuusaatteen suurta merkitystä oivaltamaan kansan suurena kasvattajana voimakkaaksi ja itsetietoiseksi, omaperäistä sivistystänsä tuntevaksi ja arvossapitäväksi kansaksi.—Joskaan ei äskenmainittua tämän aikakauden vaatimusta, että yhteiskuntaa olisi kehitettävä kansanvaltaiseen henkeen, suorastaan tapaa mistään Juteinin kirjasta, sillä hän ei esiinny suurpoliitikkona ensinkään, niin ovat kuitenkin ajatukset Juteinilla yleensä kansanvaltaisia; talonpoikaisista vanhemmista syntyneenä on hänen esityksensä kauttaaltaan kansanomaista, suomalaista. Ja sehän nyt ainakin poliittisessa suhteessa jo tietänee kansanvaltaisuuden vaatimusta, että hän ensimäisenä valittaa suomenkielen sorrettua asemaa ja vaatii oppineita tätä suloista kieltä viljelemään, vaikka hän ei vielä ymmärrä pukea vaatimustaan suoranaisesti kansallisuusaatteen nimisiin pukimiin. Hän on siinäkin itse asiassa aikansa lapsi, vaikka meidän maassamme aluksi vain suomalaisuuden »huutavana äänenä» ruotsalaisuuden »korvessa», mikä tietenkin tässä vertauksessa vastaa juuri ruotsalaistunutta sivistynyttä säätyä. Juteinin rohkeimpiin toiveisiin kuului saada suomi suloisesti helkkymään runoudessa, tietoviisauden, kasvatusopin ynnä kaikilla muillakin maallisten tieteiden aloilla, niinkuin se Agricolan päivistä saakka oli kaikunut saarnatuoleista, raamatusta ja hengellisestä kirjallisuudesta yleensä. Suomalaisuus siis ikäänkuin herää hänessä Suomen kansaa edustavana pitkästä ja sikeästä unestaan, syvästä horrostilastaan ja alkaa pyrkiä alennuksestaan. Mutta vasta J.V. Snellman ja hänen henkiheimolaisensa hankkivat paljoa myöhemmin Suomessa kansankielen edustamalle kansallisuusaatteelle täyden tunnustuksen sitkeän ja ankaran taistelun tuloksena, niinkuin hänen oppi-isänsä Hegelkin oli Saksassa kohottanut korkealle kansallisuusatteen lippua.

Ajatelkaamme kesäaamun ruskon koittavan, sen punertavan valon ja sen säteiden leviävän seutujen yli! Jos kohta tämän valon ja näiden säteiden lämpö ja valovoima eivät olekaan mainittavan voimakkaita, niin ne kuitenkin ovat ikäänkuin enteinä siitä, että kirkas ja lämpöinen päivä on niitä seuraava. Taivas on kaikkialla pilvessä paitsi taivaankannen itäreunalla ja yön hämärä vastustaa päivänkoittoa. Tuo ajatustemme kesäaamu vastaa Suomen onnellisempaa tilaa laajaa sisällistä itsehallintoa omaavana valtiona viime vuosisadalla. Se on antanut Suomen kansallisuudelle ja kansallishengelle tilaisuutta kehittyä ja edistyä. Aamurusko taas on suomalaisuuden ensimäinen heräys, sellaisena kuin se tapahtui meidän ensimäisen varsinaisen suomenkielisen kirjailijamme Jaakko Juteinin kautta.

Äskettäin mainitut pilvisä taivas ja yön hämärä, jotka vastustivat aamuruskoa ja päivän koittoa, olivat sivistyneiden ja vallassa olevien säätyluokkien rakkaus muukalaiseen kieleen sekä liiallinen vanhoillisuus, joka ylimalkaan rehotti. Rakkaus ruotsinkieleen muuttui ruotsikiihkoisuudeksi, joka sittemmin esiintyi mitä häikäilemättömimmällä tavalla viime vuosisadan keskipaikoilla, jolloin muu suomenkielinen kirjailijatoimi kiellettiin paitsi hengellinen ja taloutta koskeva. Konservativismi taas esiintyi siinä suvaitsemattomuudessa, joka ylimalkaan oli sen ajan tunnusmerkkinä, ja jota Juteini suuressa määrässä sai kokea.

Emme kuitenkaan saata olla huomauttamatta, ennenkun rupeamme puhumaan hänestä ja erittäinkin hänen kirjailijatoimestaan, mitä tuo rakkaus muukalaiseen kieleen, joka oli sivistyneissä yleinen täällä Suomessa, olisi voinut vuosisatojen kuluessa saada aikaan, ell'ei mainittua herätystä olisi tapahtunut. Suomen kansa olisi, näet, vieraantunut omasta kielestänsä ja sen kansallistunne omituisen ja maassa yleisen kielen puutteessa sitten myöskin heikentynyt. Emme sen vuoksi saata olla kyllin iloisia siitä, että tämä ensimäinen heräys tapahtui. Sehän koki pelastaa Suomen kansaa tulevasta mahdollisesta perikadosta koettamalla auttaa sen kieltä oikeuksiinsa sekä tätä kieltä viljelemällä.

II.

JUTEININ ELÄMÄNVAIHEITA.

Kaukana Rahkoilan kylän metsäkulmalla, Hauhon rajalla, on Hattulassa
Juutilan noin kolmannesmanttaalin talo. Siinä syntyi Jaakko Juteini
heinäkuun 14 päivänä 1781. Hänen äitinsä oli kahdesti naimisissa, ja
Jaakko, viides hänen lapsistaan, syntyi toisesta aviosta.

Kirkonkirjojen tietojen mukaan, jotka ovat viime vuosisadan alkuvuosien aikuisia, oli Juteinin äiti Wesunnin kartanon Eerolan vuokraajan tytär Elisabeth Juhontytär ja oli syntynyt 1751 sekä kuoli lokak. 22 p. 1816. Hän vihittiin ensimäiseen avioliittoonsa tapaninpäivänä 1768 Rahkoilan Juutilan talon lampuodin Yrjö (Jöran) Heikinpojan kanssa, joka oli syntynyt v. 1740, ja oli heillä avioliitossaan pojat Antti, s. 25/11 1770, Henrik, s. 14/6 1773, ja Yrjö (Jöran), s. 22/1 1778.